Laura reagoi Facebook-uudistukseen

Viime viikkoina somessa on keskusteltu paljon Facebookin uusista tykkäysnapeista. Tässä tekstissä en käsittele uusia emojeita vaan reagoida-verbiä, joka alettiin uudistuksen myötä käyttää oikeassa laidassa pyörivässä feedissä. Verbiä käytetään tällaisessa lauseessa:

Maija Meikäläinen reagoi julkaisuun.

Kun näin yllä olevan kaltaisen ilmoituksen feedissäni ensimmäisen kerran, jokin siinä tuntui oudolta. Siispä klikkasin varmimmin ajan tasalla olevaan suomi-suomi-sanakirjaan, Kielitoimiston sanakirjaan (josta muuten julkaistiin päivitys eilen!). Kielitoimiston sanakirjan mukaan reagoida-verbin merkitys on

’vastata ärsykkeeseen; käyttäytyä t. toimia jnk syyn t. tapahtuman johdosta’.

Esimerkkilauseina sana-artikkelissa on toisaalta lauseita, jotka kuvaavat refleksinomaista reaktiota johonkin ärsykkeeseen: Reagoida kipuun liikkeellä. Potilas reagoi lääkkeeseen.

Toisaalta esimerkkeinä on lauseita, jotka kuvaavat ihmisen käyttäytymistä tai toimintaa. Näissä tapauksissa reaktio on oletettavasti voimakas ja reaktion aiheuttaja jollain tapaa järisyttävä tai mullistava: Lehdet reagoivat heti tapahtumaan. Miten hän reagoi ehdotukseesi

c9e42240

Arkipäiväiset ja tavalliset asiat eivät usein ylitä uutiskynnystä lehdistössä (paitsi joskus heinäkuussa). Vastaavasti kukaan tuskin kysyy toiselta, mikä tämän ehdotukseen oli reagoitu, jos ehdotus ei olisi ollut jollain tapaa vakava, tärkeä tai jopa arkaluontoinen. Esimerkiksi lounaspaikan valintaa koskeva keskustelu tuskin olisi tällainen:

”Hei, kysy Riitalta, mennäänkö tänään lounaalle läheiseen pitseriaan.”
”Joo, mä kysyn.”
Viiden minuutin päästä:
”Miten Riitta reagoi ehdotukseesi?”

Oletettavampi kysymys tällaisessa tilanteessa olisi esimerkiksi ”Mitä Riitta kommentoi?”. Reagoida taas sopisi paremmin vaikkapa seuraavanlaiseen keskusteluun:

”Yt:t päätty tänään. Muut meidän osastossa sai pitää työpaikkansa, mutta Merjan työsuhde päättyy.”
”Voi ei! Miten Merja reagoi ilmoitukseen?”

Facebook-kontekstissa, kun ihmiset ottavat emojeilla kantaa toistensa päivityksiin, reagoida-verbi tuntuu samaan aikaan liian kevyeltä ja liian painokkaalta. Tykkäysklikkailu ei ole refleksinomaista tiedostamatonta toimintaa. Toisaalta aika harvoin pelkästään emojeilla käydään keskustelua vakavista asioista, jotka saattavat herättää voimakkaitakin tunteita ja mielipiteitä.

Yhtä Kielitoimiston sanakirjan esimerkkiä en vielä käsitellyt. Se on seuraava:

Nopeasti reagoiva ihminen.

Ehkä sanakirjan seuraavassa päivityksessä esimerkki muutetaan tällaiseksi:

Nopeasti reagoiva somettaja ’henkilö, joka esittää kantansa päivitykseen tykkäysnapilla alle viisi sekuntia julkaisemisen jälkeen’.

Mainokset

Fitnesspizza ja kukkakaalisipsit – miten terveellinen muuttuu herkulliseksi?

Viime torstain Noin viikon uutisissa näytettiin viime aikojen parhaita paloja. Yhtenä aiheena oli rahka ja proteiini ja muun muassa seuraava Me Naisten otsikko:

Vihdoinkin: proteiinijäätelö saapui Suomeen!

Jukka Lindström kommentoi otsikkoa osuvasti: ”Siis mahtavaa, että joku voi tosissaan olla odottanut jäätelöä, joka maistuu toisen syömältä purkalta. Mutta toisaalta: mikä tahansa tuotehan saadaan kuulostamaan odoteltulta, kun otsikossa lukee vihdoinkin. ’Vihdoinkin! Aurajuuston makuiset kondomit saapuivat Suomeen!'”

Tuosta uutispätkästä tuli mieleeni Lily-blogisivustolta lukemani ja paljon keskustelua herättänyt teksti, jossa kirjoittaja ottaa kantaa esimerkiksi lehtikaalisipsit- ja kukkakaalipitsa-nimityksiin. Tekstissä pohditaan, ovatko nämä terveysversiot millään tapaa verrannollisia perinteisiin perunalastuihin tai viljapohjaiseen pitsaan ja voiko niistä siksi käyttää samaa nimitystä.

photo-1464287047163-e0b510b491e9

Kieli on varmasti yksi keino, jonka avulla ihmiset voivat ikään kuin psyykata itseään pitämään jotakin terveellistä ruokaa paljon paremman makuisena kuin se ehkä onkaan. Voi olla, että paahdetut lehtikaalin lehdet maistuvat herkullisemmalta, jos niitä kutsuu lehtikaalisipseiksi – vähän samaan tapaan kuin proteiinijäätelö alkaa tuntua lukijasta hyvältä idealta siksi, että sitä hehkuttava otsikko alkaa sanalla vihdoinkin.

En toki kiistä sitä, etteivätkö jotkut myös ihan aidosti pitäisi lehtikaalista, mutta ainakin minun mielestäni paahdettu lehtikaali kuulostaa sata kertaa ankeammalta kuin lehtikaalisipsit. Paahdetusta lehtikaalista herää ensimmäiseksi mielikuva, että sitä joutuu syömään pakon edessä esimerkiksi painonpudotuksen vuoksi. Lehtikaalisipsit sen sijaan ovat nautinto ja herkku, jonka ihminen voi sallia itselleen esimerkiksi palkintona pitkästä työviikosta – kuitenkin ilman ekstrakaloreiden aiheuttamaa huonoa omaatuntoa.

Sinänsä lehtikaalisipsit on kyllä ihan looginen nimitys: paahdettu lehtikaali muistuttaa suutuntumaltaan hieman sipsejä, ja sitä voi syödä samalla tavalla suolaisena naposteltavana kuin perunalastujakin. Vastaavasti kukkakaalipitsan päälle ladotaan usein samat täytteet kuin vehnäpohjankin päälle ja se paistetaan uunissa samaan tapaan kuin vaikkapa Grandiosa-pakastepitsa.

photo-1464306076886-da185f6a9d05.jpeg

Sen sijaan eräs viime viikolla lukemani fitnessblogimerkintä sai minut lentämään selälleni. Kirjoittaja esitteli keksimänsä mullistavan reseptin: fitnesspizzan, joka kuulemma nuolee linjoja ja joka on sallittu muulloinkin kuin perjantaisin. Myöhemmin tekstistä kävi kuitenkin ilmi, että kyse ei ollut lainkaan pitsasta vaan munakkaasta. Munakas ei muistuttanut pitsaa mitenkään muuten kuin siten, että täytteinä oli tomaattia ja juustoa.

Merkintä oli kirvoittanut monia vihaisia kommentteja: Miten kirjoittaja voi tällä tavalla huijata lukijoitaan ja kutsua munakasta pitsaksi? Mitä yhteistä munakkaalla ja pitsalla muka on?

Minäkin mietin, eikö tuollaisessa tilanteessa voisi vain puhua yksinkertaisemmin esimerkiksi herkkumunakkaasta, joka kuvailisi ruokalajin koostumusta ja makua vähän paremmin. Ilmeisesti fitness-sanan käyttö ruoan nimen edellä kuitenkin oikeuttaa sen, että itse ruokalajista voi käyttää harhaanjohtavaa tai jopa aivan väärää nimitystä. Kirjoittajakin oli vastannut kriittisiin kommentteihin näin: ”Fitness-versiot huijaavat aina vähän.”

Ärsyttää jo etukäteen

Suomen kielen asiantuntijana yritän olla suhtautumatta erilaisiin kielenkäytön ilmiöihin asenteellisesti ja sen sijaan tarkastella niitä kielen variaation ja rikkauden näkökulmasta. Joskus olen jopa ajatellut salaa niin kovin polleasti, että kielestä ärsyyntyvät vain maallikot.

En silti voi sille mitään, että jotkin ilmaukset tai vakiintuneet sanonnat yksinkertaisesti puistattavat, ja muutamat vielä ihan tosi paljon. Asiantuntijakin taitaa siis olla myös maallikko.

Viimeisin minua ärsyttänyt ilmaus on sähköposteissa nykyään jokseenkin paljon käytetty lopputervehdys

Kiitos jo etukäteen.

En oikein tiedä, miksi suhtaudun tuohon tervehdykseen niin kovin kriittisesti. Ehkä olen sitä mieltä, että loppuosa jo etukäteen on tarpeeton. Itse viestihän sisältää vasta pyynnön, johon viestin vastaanottaja ei ole saanut esittää vastausta.

Kävin aiheesta keskustelun myös töissä, ja sain kuulla kollegoiltani, että koko tervehdyksen idea onkin nimenomaan tuo: viestin vastaanottajalle ei esitetä ainoastaan pyyntöä vaan oikeastaan oletus tai vaatimus pyynnön toteuttamisesta. Lopputervehdys on valittu siis taktisesti ja tarkoituksellisesti. Periaatteessa vastaanottajalle esitetään pyyntö, mutta lopputervehdys implikoi, että pyytäjä on ikään kuin niskan päällä ja käytännössä vaihtoehtoja ei ole.

Ehkä joissain tilanteissa tuollainen kielellinen painostaminen (tai miksi sitä haluaakaan kutsua) voi toimiakin. Siitä en ole tosin vieläkään aivan varma, toimisiko samassa tehtävässä myös pelkkä kiitos tai kiitoksin. Ehkä ei ihan?

Tänään yritin kirjoittaa sähköpostini loppuun ”Kiitos jo etukäteen!”, kun reklamoin kahden pesun jälkeen hajonneet jumppatrikoot. Pyörittelin sanoja sähköpostin viesti-ikkunassa, ja yritin ja yritin voittaa kriittisen asenteeni, mutta en pystynyt. Lopulta asiantuntijaminäni päätti viestinsä tylsästi ilmaukseen

Terveisin.

PS Pohdin taannoin Kotus-blogissa, mikä kielessä ärsyttää. Päädyin siihen, että ilmauksen yleistyminen vaikuttaa paljon siihen, että se alkaa herättää negatiivisia tuntemuksia: ”Ärsyttäviä eivät ole välttämättä kielen rakenteet ja ilmaukset sinänsä vaan pikemminkin se, missä yhteyksissä ja kuinka paljon niitä käytetään. Kun uudet ilmaukset ja rakenteet leviävät ja yleistyvät, ne eivät tunnu enää raikkailta vaan kuluneilta ja kliseisiltä. ”

Seisooko kolmio kärjellään?

”Uutisen rakenteesta oppilaiden on tärkeää tietää se, että uutisessa tärkeimmät asiat tulevat alkuun. Uutisen rakenne on siten kuin kärjellään seisova kolmio.” (Lähde: Metakka.fi)

Olin koulussa aika tyypillinen äidinkieltä rakastava runotyttö. Pidin myös kirjoittamisesta ja tekstilajien vertailusta. Sittemmin olen pitänyt jopa koulutuksia erilaisten tekstien kirjoittamisesta. Yhtä uutistekstiä koskevaa periaatetta en kuitenkaan ole koskaan tajunnut: kärjellään seisovaa kolmiota.

Alaspäin kapenevalla kolmiolla pyritään havainnollistamaan uutistekstin rakennetta, jossa tärkein tieto on suositeltavaa kirjoittaa alkuun ja vähemmän tärkeät asiat vasta sen jälkeen tekstin loppupuolelle. Kolmiosta puhuttiin varmaan joka toisella oppitunnilla, ja edelleenkin tuo havainnollistus tuntuu olevan suosittu. En ole kuitenkaan tähän päivään mennessä ymmärtänyt, miten kuvio liittyy uutisen rakenteeseen ja miten sen olisi tarkoitus auttaa kirjoittajaa.

Intuitiivisesti tuntuu pikemminkin, että kolmion pitäisi olla kärki ylöspäin. Silloin kuvio ohjeistaisi kirjoittamaan sen kaikkein terävimmän pääpointin (eräänlaisen kärjen) alkuun, minkä jälkeen tekstissä voisi edetä kolmion pohjaa kohti taustoitukseen ja aiheen laajempaan käsittelyyn. Kolmio siis levenee sitä mukaa kuin aiheen käsittely syvenee ja muuttuu yksityiskohtaisemmaksi.

Tärkein alkuun -periaatteessa yhtenä ajatuksena on se, että lopusta voi aina leikata. Mutta miten kolmiosta voisi leikata kärjen pois? Tuntuisi luontevammalta lohnaista pala siitä leveästä alalaidasta, jolloin kolmio näyttää edelleen samalta kuin aluksi eikä siltä, että siitä puuttuu jotain. (Pahoittelut oudoista geometrian termeistä – toisin kuin äidinkieli, matematiikka ei ollut koulussa lempiaineeni.)

Luulen, että kolmion tarkoitus on havainnollistaa sitä, miten paljon asioille annetaan painoarvoa tekstissä. Sitä mukaa kun teksti etenee, kolmio kapenee eli tekstissä olevien asioiden tärkeys vähenee tekstin päätavoitteen kannalta. Mielestäni kolmio ei kuitenkaan visualisoi tätä ajatusta kovin hyvin, vaan ainakin minun on pitänyt opetella muistamaan kuvion ja säännön yhteys ulkoa.

Kuva ei olisi uutistekstin rakennetta pohdittaessa välttämättä lainkaan tarpeen, vaan tärkein alkuun -periaatteeseen riittäisi jokin napakka muistisääntö, esimerkiksi jompikumpi näistä:

”Kirjoita tekstin alkuun se, mitä kirjoittaisit yhteen twiittiin.”
”Kirjoita tekstin alkuun se, minkä haluat lukijan lukevan, jos hänellä on aikaa vain puoli minuuttia.”

Toisaalta en tiedä, onko koko periaatekaan enää aina tarpeen. Ainakaan verkkojutuissa se ei välttämättä päde. Ehkäpä uutistekstin rakenne kannattaa miettiä vähän syvällisemmin lukijan tiedontarve ja tekstin houkuttelevuus huomioon ottaen, ei siis ainoastaan tärkein alkuun -periaatteella. Aihetta on pohdittu oivaltavasti muun muassa tässä Suomen lehdistön jutussa.

Tärkeintä on tehdä laadukasta sisältöä – mutta miten sitä tehdään?

Hyvä sisältö on edelleen kuningas.
Kiinnostava sisältö myy.
Tärkeintä on tehdä laadukasta sisältöä.

Luen tällaisia kannanottoja somefeedeistäni nykyään harva se päivä. Olen miettinyt paljon, mitä hyvä sisältö ja laadukas sisällöntuotanto tarkoittaa käytännössä. Sisällöntuotannosta ja sisältömarkkinoinnista puhutaan ja kirjoitetaan paljon sisältöstrategian tasolla, mutta millaisia valintoja yksittäinen sisällöntuottaja voi tehdä, jotta sisältö olisi laadukasta?

Sisällöntuotanto on käytännössä usein kirjoittamista, puhumista tai kuvittamista. Siksi se vaatii osaamista ja ymmärrystä esimerkiksi siitä, mitkä ovat hyvän videon ominaispiirteet tai millaisen tekstin lukija jaksaa lukea alusta loppuun.

Kiteytetysti hyvä sisältö tarkoittaa mielestäni sitä, että

kiinnostavista asioista viestitään kiinnostavasti.

Kirjoittamisessa olen sitä mieltä, että sisältöä ja kieliasua ei voi erottaa toisistaan. Hyvä sisältö liittyy toki tekstin aiheen ja näkökulman valintaan eli siihen, mistä kirjoitetaan. Yhtä paljon sisällön laadukkuudessa on kuitenkin kyse siitä, miten tuosta valitusta aiheesta kirjoitetaan.

Ei voi ajatella, että ”riittää, kunhan sisältö on hyvää, kieliasu on toissijainen”. Vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava ja kirjoittajalla olisi raikkaita näkökulmia, voi hyvä sisältö vesittyä täysin, jos vaikkapa asioiden esittämisjärjestys ei tue sitä, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Hyvä kieliasu siis tukee sisällön kiinnostavuutta.

Toisaalta selkeän tekstin taustalla on kirkas ajatus. Hyvää tekstiä on vaikeaa tuottaa, jos kirjoittaja ei oikein itsekään tiedä, mistä kirjoittaa tai miten aihetta pitäisi lähestyä.

Tässä muutamia käytännön vinkkejä laadukkaiden tekstien kirjoittamiseen:

– Suunnittele tekstisi: Mistä kirjoitat? Mikä on tekstisi pääpointti – mitä haluat sanoa? Kenelle kirjoitat – kuka on tekstisi oletettu lukija ja mikä on viestinnän kohderyhmä?
– Varsinkin verkkotekstin lukijan pinna on lyhyt, joten rajaa aihe riittävän tarkasti. Jos teksti tuntuu leviävän joka suuntaan kuin pullataikina, voisiko sen pilkkoa kahdeksi tekstiksi? Tiivistä mieluummin jo suunnitteluvaiheessa – älä vasta sitten, kun teksti on jo valmis.
– Kiinnitä huomiota tekstin abstraktiotasoon. Kytkeytyykö teksti lukijan todellisuuteen ja arkeen? Onko tekstissä riittävästi esimerkkejä niin, ettei aiheen käsittely jää pelkästään teoreettiselle tasolle?
– Kerrotaanko tekstin asiat siinä järjestyksessä, jossa lukija haluaa tietää ne? Eihän tekstissä siirrytä asiasta toiseen epäjohdonmukaisesti?
– Onko otsikko havainnollinen? Saisiko otsikkoon jonkin koukun, joka herättää lukijan mielenkiinnon?
– Olethan kiinnittänyt huomiota myös oikeinkirjoitukseen? Huoliteltu teksti pitää lukijan huomion sisällössä. Jos lukija spottaa tekstistäsi paljon esimerkiksi yhdyssanavirheitä, hän saattaa turhautua ja klikata melko nopeasti seuraavaan tekstiin.

En tiedä olenko jonkinlainen sisältökonservatiivi, mutta haluaisin uskoa siihen, että lukijoita kiinnostavat huolella viimeistellyt tekstit, jotka on kirjoitettu heitä kiinnostavista aiheista. Mitä mieltä olette – mikä tekee sisällöstä laadukkaan?

Treenaavatko salilla kävijät?

Olen käynyt jo useita vuosia erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Nyt vuodenvaihteen jälkeen olen kuitenkin uskaltautunut epämukavuusalueelleni: olen alkanut käydä salilla.

Kun olen kertonut uudesta harrastuksestani tuttavilleni ja sanonut esimerkiksi meneväni töiden jälkeen salille, olen hieman hämmentynyt omista sanoistani. Tilanteesta on jäänyt outo olo: aivan kuin haluaisin brassailla sillä, että vedän neonväriset lyrextrikoot jalkaan ja suuntaan kuntokeskukselle lähinnä sekoittelemaan minttusuklaanmakuista palkkaria sekä ottamaan selfieitä, vaikka todellisuudessa käyn tekemässä ammattilaisen suunnitteleman ohjelman, jonka jälkeen ei todellakaan tee mieli ottaa itsestään yhtään valokuvaa ennen suihkua. (Palkkaria saatan kyllä juoda.)

Näiden tilanteiden jälkeen olen jäänyt miettimään, mitä merkityksiä tuo monien harrastama salilla käyminen oikeastaan sisältää.

Varmaankin käydä salilla -verbi-ilmauksella viitataan tyypillisesti koko siihen tapahtumaketjuun, joka alkaa salille saapumisesta ja treenivaatteiden vaihtamisesta ja päättyy proteiinijuoman sheikkaukseen ja hiusten föönaukseen. Yksi tämän tapahtumaketjun vaihe on se varsinainen lihaskuntoharjoittelu.

Kuitenkin ainakin minulle herää ilmauksesta ennen muuta vahva mielikuva laitteiden vieressä peilailusta, kavereiden kanssa juttelusta ja selfieiden ottamisesta – eli kaikenlaisesta oheistoiminnasta, jota salilla ehtii tehdä sarjoista palautuessaan ja joka ei varsinaisesti liity itse harjoitukseen.

Ehkä siksi jotkut pitävät salilla kävijöitä pinnallisempina kuin vaikkapa niitä, jotka sanovat menevänsä treenaamaan, vaikka todellisuudessa molempia ilmauksia käyttävät saattaisivat tehdä ihan samanlaisen ohjelman yhtä suurilla painoilla.

Tavallaan kyllä ymmärrän, miksi salilla käyminen saatetaan ymmärtää väärin: verbi-ilmaus ei oikeastaan kerro, mitä ilmauksen käyttäjä salilla tekee. Moni varmastikin tulkitsee ilmauksen lihaskuntotreeniksi – yleistiedon perusteella kun pystyy päättelemään, että kuntosali on tarkoitettu lihaskuntoharjoittelua varten. Periaatteessa salilla käyminen voisi kuitenkin viitata myös mihin tahansa muuhun toimintaan, joka liittyy jollain tavalla etäisesti treenaamiseen ja joka tapahtuu kuntosalikontekstissa.

Mitä jos sanoisinkin ensi kerralla, että en mene tällä kertaa salille vaan käyn vähän nostamassa rautaa? (Oikeasti luulen, että käyn tästedeskin salilla, etten hämmennä itseni lisäksi myös muita.)

Hashtag-kevennys

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että hashtag-sanaa on alettu käyttää teksteissä aukikirjoitettuna tähän tapaan:

Hashtag innoissaan (blogitekstin otsikko)
Hashtag España (blogin nimi)

Aukikirjoitettuna hashtag-sana ei toimi samassa tehtävässä kuin ristikkomerkillä (#) merkitty tunniste: sana ei muuta seuraavaa sanaa linkiksi eikä siten kytke sitä seuraavaa ilmausta minkään laajemman keskustelun osaksi. Mitä merkityksiä sillä halutaan tuoda tekstiin?

Varmaankin hashtag-sanan käyttö kertoo ensinnäkin siitä, että tekstin asiasisältöä halutaan painottaa; asia on ikään kuin oman hashtagin arvoinen. Asia ei myöskään koske ainoastaan kirjoittajaa vaan kyseessä on yleisempi ilmiö, jonka myös lukijat voivat tunnistaa tai johon he voivat samastua.

Toisaalta mietin, halutaanko hashtag-sanalla keventää tekstin tyyliä tai tuoda hienovaraista humoristista sävyä tekstiin. Esimerkiksi pelkkä ”Innoissaan” olisi blogitekstin otsikkona paljon neutraalimpi ja siten ei ehkä yhtä huomiota herättävä kuin ”Hashtag innoissaan”.

Tavallaan hashtag-sana siis tuo seuraavaan sanaan tai ilmaukseen painokkuutta, mutta samalla sen käyttö (hieman paradoksaalisesti) keventää tekstin sävyä.

Puhutussa kielessä hashtag-sanan käyttö on toki yleisempää ja joskus jopa pakollista, sillä ristikkomerkki on mahdollinen ainoastaan kirjoitetuissa teksteissä. Siksi sanan sisältämät sivusävyt saattavat välittyä puheenvuoron vastaanottajalle joskus tahattomasti.

Viime lauantaina Uuden musiikin kilpailun esikatselulähetystä katsoessani huomioni kiinnitti puheenvuoro, jonka aiheena oli Saara Aallon kappale No Fear. Kappaleen yhtenä tarkoituksena on ilmeisesti ottaa kantaa vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen, ja siinä lauletaankin muun muassa ”no fear, no guns”. Kommenttipuheenvuoro kuului näin:

”Näin sosiaalisen median aikakaudella on hienoa, että Saaralla on käynnissä jo oma kampanja hashtag No Fear tän biisin ympärillä.”

Hashtag-sanan käyttö kampanjan nimen edellä liittyy varmasti siihen, että halutaan painottaa sosiaalisen median roolia viestin leviämisessä. Samalla se tuntuu kuitenkin hieman vesittävän ja keventävän painokasta sanomaa turhan paljon.

Hashtag-sanalle on olemassa myös vastine aihetunniste. Monien mielestä aihetunniste tuntuu sävyltään turhan asialliselta ja jopa hyperkorrektilta, mutta ehkä sillekin voisi löytyä oma käyttökonteksti: voisiko sitä käyttää tilanteissa, joissa tekstin tai puheenvuoron sävy halutaan pitää mahdollisimman neutraalina?