Tekstimaailmasta osattomat

Helsingin Sanomat uutisoi eilen sunnuntaina 1. lokakuuta suomalaisnuorten lukutaidon heikentymisestä: jutun mukaan peruskoulusta valmistuu vuosittain 6 000 nuorta, joiden luku- ja kirjoitustaito on niin heikko, että he eivät selviä arjen tilanteista. Joukko on peräti 11 prosenttia ikäluokasta.

drew-coffman-98466

Jutussa haastateltujen opettajien mukaan yksi syy näiden nuorten heikoille tekstitaidoille on sosiaalinen media, jonka fragmentaariset kirjoitustavat ovat vaikuttaneet nuorten vamiuksiin ymmärtää pidempiä tekstejä ja hahmottaa tekstilajien eroja.

Sosiaalista mediaa syytetään paljosta, mutta en usko, että tässäkään tapauksessa se on ongelman ydin. Sen sijaan luulen ongelman liittyvän siihen, että osa nuorista ei altistu välttämättä enää juurikaan muille teksteille kuin someviesteille. Ja tämän luulen taas liittyvän rakenteelliseen eriarvoistumiseen ja osattomuuteen.

Artikkelissa esiintyvien asiantuntijoiden mukaan lukutaidossa on tapahtunut eriarvoistumiskehitystä, ja ääripäät ovat jo kaukana toisistaan: parhaat ovat entistä parempia ja samaan aikaan heikoimpien lukijoiden ja kirjoittajien taidot heikentyvät entisestään.

Kehitys muistuttaa eriarvoistumiskehitystä yhteiskunnassa laajemminkin: esimerkiksi huono-osaiset jäävät sivuun yhteiskunnallisesta kehityksestä, mikä syventää heidän huono-osaisuuttaan (ks. esim. Ohisalo, Laihiala & Saari 2015: 437).

kazuend-71543

Jäin pohtimaan HS:n jutun luettuani, onkohan heikon lukutaidon kanssa kamppailevien nuorten historiassa ollut myös muita kehityskulkuja, jotka ovat syrjäyttäneet heitä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Huono-osaisuuden on todettu siirtyvän sukupolvelta toiselle (ks. esim. THL.fi 2016): esimerkiksi vanhempien koulutustaso ja sosioekonominen asema määrittelevät heidän lastensa kouluttautumista.

Voivatko esimerkiksi heikot sosioekonomiset lähtökohdat tai aiemmissa sukupolvissa alkanut syrjäytymiskehitys vaikuttaa siihen, että nuoret eivät ole elämänsä aikana altistuneet erilaisille teksteille? Voiko olla, että heidän vanhemmillaan ei ole ollut ymmärrystä tai voimavaroja antaa heille riittäviä tekstitaitoja, joita koulussa voitaisiin vahvistaa?

Tällöin nuoret saattavat altistua teksteille vapaa-ajallaan lähinnä sosiaalisessa mediassa, mikä heikentää heidän funktionaalista lukutaitoaan ja sitä kautta osallisuuttaan yhteiskunnassa.

aleksi-tappura-669

Syrjäytymisen ehkäisemisessä ja osallisuuden vahvistamisessa suositellaan usein eri viranomaisten ja palveluntarjoajien yhteistyötä (ks. esim. Eduskunta 2013). Voisiko palvelujärjestelmää kehittää myös peruskoulun suuntaan ja (äidinkielen)opettajien ja sosiaalipalveluiden yhteistyötä vahvistaa entisestään, jotta luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten joukko ei ainakaan kasva?

Ainakaan yksin äikänopejen niskoille en tällaisen huolestuttavan kehityksen pysäyttämistä sälyttäisi.

Aiempia ajatuksiani siitä, miten sosiaalinen media vaikuttaa suomen kieleen:
Nyt.fi 30.6.2016
Yle 23.10.2015
Nyt.fi 2.10.2014

Seisooko kolmio kärjellään?

”Uutisen rakenteesta oppilaiden on tärkeää tietää se, että uutisessa tärkeimmät asiat tulevat alkuun. Uutisen rakenne on siten kuin kärjellään seisova kolmio.” (Lähde: Metakka.fi)

Olin koulussa aika tyypillinen äidinkieltä rakastava runotyttö. Pidin myös kirjoittamisesta ja tekstilajien vertailusta. Sittemmin olen pitänyt jopa koulutuksia erilaisten tekstien kirjoittamisesta. Yhtä uutistekstiä koskevaa periaatetta en kuitenkaan ole koskaan tajunnut: kärjellään seisovaa kolmiota.

Alaspäin kapenevalla kolmiolla pyritään havainnollistamaan uutistekstin rakennetta, jossa tärkein tieto on suositeltavaa kirjoittaa alkuun ja vähemmän tärkeät asiat vasta sen jälkeen tekstin loppupuolelle. Kolmiosta puhuttiin varmaan joka toisella oppitunnilla, ja edelleenkin tuo havainnollistus tuntuu olevan suosittu. En ole kuitenkaan tähän päivään mennessä ymmärtänyt, miten kuvio liittyy uutisen rakenteeseen ja miten sen olisi tarkoitus auttaa kirjoittajaa.

Intuitiivisesti tuntuu pikemminkin, että kolmion pitäisi olla kärki ylöspäin. Silloin kuvio ohjeistaisi kirjoittamaan sen kaikkein terävimmän pääpointin (eräänlaisen kärjen) alkuun, minkä jälkeen tekstissä voisi edetä kolmion pohjaa kohti taustoitukseen ja aiheen laajempaan käsittelyyn. Kolmio siis levenee sitä mukaa kuin aiheen käsittely syvenee ja muuttuu yksityiskohtaisemmaksi.

Tärkein alkuun -periaatteessa yhtenä ajatuksena on se, että lopusta voi aina leikata. Mutta miten kolmiosta voisi leikata kärjen pois? Tuntuisi luontevammalta lohnaista pala siitä leveästä alalaidasta, jolloin kolmio näyttää edelleen samalta kuin aluksi eikä siltä, että siitä puuttuu jotain. (Pahoittelut oudoista geometrian termeistä – toisin kuin äidinkieli, matematiikka ei ollut koulussa lempiaineeni.)

Luulen, että kolmion tarkoitus on havainnollistaa sitä, miten paljon asioille annetaan painoarvoa tekstissä. Sitä mukaa kun teksti etenee, kolmio kapenee eli tekstissä olevien asioiden tärkeys vähenee tekstin päätavoitteen kannalta. Mielestäni kolmio ei kuitenkaan visualisoi tätä ajatusta kovin hyvin, vaan ainakin minun on pitänyt opetella muistamaan kuvion ja säännön yhteys ulkoa.

Kuva ei olisi uutistekstin rakennetta pohdittaessa välttämättä lainkaan tarpeen, vaan tärkein alkuun -periaatteeseen riittäisi jokin napakka muistisääntö, esimerkiksi jompikumpi näistä:

”Kirjoita tekstin alkuun se, mitä kirjoittaisit yhteen twiittiin.”
”Kirjoita tekstin alkuun se, minkä haluat lukijan lukevan, jos hänellä on aikaa vain puoli minuuttia.”

Toisaalta en tiedä, onko koko periaatekaan enää aina tarpeen. Ainakaan verkkojutuissa se ei välttämättä päde. Ehkäpä uutistekstin rakenne kannattaa miettiä vähän syvällisemmin lukijan tiedontarve ja tekstin houkuttelevuus huomioon ottaen, ei siis ainoastaan tärkein alkuun -periaatteella. Aihetta on pohdittu oivaltavasti muun muassa tässä Suomen lehdistön jutussa.