Nytten on uusi juuh elikkäs

Kiitos aihevinkistä, Kotus-kollegani Riikka!

Kirjoitin joitakin vuosia sitten Kotus-blogiin siitä, miten sosiaalisessa mediassa yksittäiset partikkelit voivat kantaa voimakkaitakin sävyjä ja merkityksiä. Esimerkkinä käytin partikkeli-ilmausta juuh elikkäs, jota muutama vuosi sitten viljeltiin somepäivityksissä varsin tiuhaan.

Sittemmin trendi on muuttunut: vuoden 2018 the somepartikkeli näyttää olevan nytten eli nyt-sanan murteellinen vastine.

sarah-dorweiler-211779 (1)

Kirjoitin Kotus-blogikirjoituksessani, että juuh elikkäs -ilmauksen yksi merkitys on luoda ja vahvistaa ironian tai huumorin merkityksiä. Nyttenillä näyttäisi olevan osittain samoja tehtäviä.

Twitteristä keräämissäni nytten-esimerkeissä on myös muita typografisia ja kielellisiä keinoja, jotka vahvistavat huumoritulkintaa.

Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi joko silmiinpistävän runsas välimerkkien käyttö tai toisaalta niiden puute. Lisäksi hyödynnetään intertekstuaalisuutta ja voimakkaita vastakkainasetteluita:

Kiljussa jota nytten juomme ei ole tähti- tai muutakaan pölyä.
haluun tampereelle!!!!! nytten heti.
Varmaan joku leffa jossa Räjähtelee Jotain olis hyvä nytten
Ennen oli rock’n’roll nytten on netflix & chill – mihin maailma on menossa.

nordwood-themes-359015

Päivitykset saattavat sisältää myös muuta kielellistä leikittelyä.

Seuraavista esimerkeistä ensimmäisessä Pro-Finlandian sijaan puhutaan veljellisestä BRO-Finlandiasta, ja mitaliinkin on eksynyt varmaan tietoisesti kaksi ällää. Toisessa puolestaan n-loppuiset nytten ja enään muodostavat miltei lyyrisen kokonaisuuden:

BRO-finlandia mitallia pukkaapi nytten.
#Nytten en enään kestä.

Se on ainakin selvää, että partikkelia käytetään selvästi tiedostaen, koska se esiintyy myös hashtagina ja nyt-sanan sisältäviä nimiä ja muita vakiintuneita ilmauksia väännellään silloin tällöin uuteen asuun:

Samuli Putro – Olet puolisoni #nytten

Monta alkuperää?

#Nytten-hashtagia on käyttänyt systemaattisesti ensimmäisenä käyttäjä @toivohaimi, joka on jo vuoden 2016 alussa twiitannut pop-kappaleiden nimiä nytten– ja enään-partikkeleilla höystettynä:

Jukka Poika – Älä tyri #nyttenUltra Bra – Älä soita tänne #enään koskaan

hello-i-m-nik-281498

Toisaalta jotkut twiitit viittaavat siihen, että ilmauksen somekäytön juuret olisivat Nyt-liitteen NytTen-palstassa:

haluun tietää nauraako hesarin toimituksen tyypit yhtä paljon noille NYTTEN 💎 KONTENTTIA TÄMÄ-jutuille ku minä
Tekeekö Nytten -liite tästä kattavan jutun huomiseksi?

Ovatko Nyt-liitteen #NytTen-twiitit inspiroineet käyttäjiä levittämään nytteniä myös muissa päivityksissä, vai onko somepartikkelilla useita syntytarinoita, jotka ovat tahoillaan vaikuttaneet sen suosioon?

Nytten saa tulkintansa jaettavasta sisällöstä

Kuten juuh elikkäs, myös nytten täydentää päivityksen muita aineksia ja muodostaa niiden kanssa merkityskokonaisuuden. Kirjoittajan ei välttämättä tarvitse eksplikoida mielipidettään, vaan asennoituminen käy ilmi partikkelin ja jaettavan sisällön kokonaisuudesta.

Esimerkiksi seuraavassa twiitissä nytten ja aihetunniste #palkkatasaarvo herättävät yhdessä artikkelilinkin kanssa tulkinnan siitä, että kirjoittaja suhtautuu ihmetellen naisten ja miesten epätasa-arvoon elokuva-alalla ja ehkä muutenkin:

”Ironian määrä tässä nytten.” #palkkatasaarvo [linkki artikkeliin, joka liittyy me too -ilmiöön ja #TimesUp-kampanjaan]

ilze-lucero-61471.jpg

Ehkä nytten-sanan käyttö tekee vakavista aiheista hieman helpommin käsiteltäviä: kevyiden kielellisten keinojen avulla kirjoittaja uskaltaa ottaa kantaa ja osallistua keskusteluun.

P.S. Sanaluokkatietoisku: nyt(ten) voi olla joko partikkeli tai adverbi – lauseyhteys vaikuttaa tulkintaan. Nyt(ten) voi ilmaista adverbinä aikaa, tai se voi toimia sävyttävänä partikkelina esim. puheessa tai somepäivityksissä.

Voiko natiiviksi kasvaa?

Kuulun viestintäalan Facebook-ryhmään, jossa käytiin jokin aika sitten keskustelua sanan natiivi merkityksestä.

Keskustelun aloittaja kertoi kiinnittäneensä huomiota seuraavaan Evento-lehden otsikkoon:

Miten opit diginatiiviksi?

rodion-kutsaev-184298.jpg

Huomiota oli kiinnitetty myös myös viestintä- ja markkinointialan työpaikkailmoituksissa vaaditaan nykyään aika usein diginatiivin taitoja.

Keskustelijoiden mukaan syntyperäiseksi oppiminen on aika ”hard corea”. He pohtivat myös, haluavatko organisaatiot tosiaan palkata teini-ikäisiä markkinointitiimiinsä.

_evstratov_-191767.jpg

Keskustelun luettuani jäin pohtimaan natiivi-sanan merkityksen laajentumista.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan natiivin merkitys on ’synnynnäinen, alkuperäinen; syntyperäinen asukas’. Tämän määritelmän mukaan natiiviksi ei voi siis kasvaa vaan sellaiseksi synnytään.

Määritelmä ei myöskään ota kantaa ihmisen taitoihin tai kykyihin vaan ainoastaan syntyperäisyyteen. Varmaan diginatiivillakin on alkujaan viitattu nimenomaan digiaikana 2000-luvulla syntyneisiin.

verena-yunita-yapi-203497

Diginatiivien taidoista on kuitenkin puhuttu ja kirjoitettu viime vuosina paljon. On spekuloitu esimerkiksi sitä, miten heidän osaamisensa muuttaa viestintätapoja ja yhteiskuntaa:

Diginatiivi tulee ja määrittelee medialle uuden laatustandardin
City.fi

Diginatiivit tulevat muuttamaan yrityksiä
M&M

Diginatiivit tulevat – Ovatko pk-yritykset valmiita?
Opinnäytetyö

Tällainen keskustelu on ehkä vienyt fokusta syntyperäisyydestä taitoihin: diginatiivit osaavat hyödyntää uusien medioiden mahdollisuuksia ja digitaalisen viestinnän pelisääntöjä paremmin kuin aiemmat sukupolvet.

Tämä näkökulman muutos on ehkä muuttanut myös diginatiivi-sanan merkitystä: Voivatko myös vanhemmat sukupolvet omaksua samat taidot? Voisivatko he oppia yhtä taitaviksi digitaalisen median hyödyntäjiksi eli diginatiiveiksi?

tim-mossholder-322350.jpg

Tästä merkityksen laajentumisesta huolimatta tuntuu vähän hassulta, että diginatiiveja voivat olla myös aikuiset, jotka ovat kenties kuunnelleet musiikkia C-kasetilta, puhuneet lankapuhelimeen ja katsoneet ohjelmia putkitelkkarista.

Vaikka aikuiset olisivat yhtä taitavia kuin nuorempansa, olisi järkevämpää unohtaa natiivius ja keskittyä esimerkiksi työpaikkailmoituksissa määrittelemään tarkemmin, mitä taitoja hakijoilta todella odotetaan.

Tekstimaailmasta osattomat

Helsingin Sanomat uutisoi eilen sunnuntaina 1. lokakuuta suomalaisnuorten lukutaidon heikentymisestä: jutun mukaan peruskoulusta valmistuu vuosittain 6 000 nuorta, joiden luku- ja kirjoitustaito on niin heikko, että he eivät selviä arjen tilanteista. Joukko on peräti 11 prosenttia ikäluokasta.

drew-coffman-98466

Jutussa haastateltujen opettajien mukaan yksi syy näiden nuorten heikoille tekstitaidoille on sosiaalinen media, jonka fragmentaariset kirjoitustavat ovat vaikuttaneet nuorten vamiuksiin ymmärtää pidempiä tekstejä ja hahmottaa tekstilajien eroja.

Sosiaalista mediaa syytetään paljosta, mutta en usko, että tässäkään tapauksessa se on ongelman ydin. Sen sijaan luulen ongelman liittyvän siihen, että osa nuorista ei altistu välttämättä enää juurikaan muille teksteille kuin someviesteille. Ja tämän luulen taas liittyvän rakenteelliseen eriarvoistumiseen ja osattomuuteen.

Artikkelissa esiintyvien asiantuntijoiden mukaan lukutaidossa on tapahtunut eriarvoistumiskehitystä, ja ääripäät ovat jo kaukana toisistaan: parhaat ovat entistä parempia ja samaan aikaan heikoimpien lukijoiden ja kirjoittajien taidot heikentyvät entisestään.

Kehitys muistuttaa eriarvoistumiskehitystä yhteiskunnassa laajemminkin: esimerkiksi huono-osaiset jäävät sivuun yhteiskunnallisesta kehityksestä, mikä syventää heidän huono-osaisuuttaan (ks. esim. Ohisalo, Laihiala & Saari 2015: 437).

kazuend-71543

Jäin pohtimaan HS:n jutun luettuani, onkohan heikon lukutaidon kanssa kamppailevien nuorten historiassa ollut myös muita kehityskulkuja, jotka ovat syrjäyttäneet heitä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Huono-osaisuuden on todettu siirtyvän sukupolvelta toiselle (ks. esim. THL.fi 2016): esimerkiksi vanhempien koulutustaso ja sosioekonominen asema määrittelevät heidän lastensa kouluttautumista.

Voivatko esimerkiksi heikot sosioekonomiset lähtökohdat tai aiemmissa sukupolvissa alkanut syrjäytymiskehitys vaikuttaa siihen, että nuoret eivät ole elämänsä aikana altistuneet erilaisille teksteille? Voiko olla, että heidän vanhemmillaan ei ole ollut ymmärrystä tai voimavaroja antaa heille riittäviä tekstitaitoja, joita koulussa voitaisiin vahvistaa?

Tällöin nuoret saattavat altistua teksteille vapaa-ajallaan lähinnä sosiaalisessa mediassa, mikä heikentää heidän funktionaalista lukutaitoaan ja sitä kautta osallisuuttaan yhteiskunnassa.

aleksi-tappura-669

Syrjäytymisen ehkäisemisessä ja osallisuuden vahvistamisessa suositellaan usein eri viranomaisten ja palveluntarjoajien yhteistyötä (ks. esim. Eduskunta 2013). Voisiko palvelujärjestelmää kehittää myös peruskoulun suuntaan ja (äidinkielen)opettajien ja sosiaalipalveluiden yhteistyötä vahvistaa entisestään, jotta luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten joukko ei ainakaan kasva?

Ainakaan yksin äikänopejen niskoille en tällaisen huolestuttavan kehityksen pysäyttämistä sälyttäisi.

Aiempia ajatuksiani siitä, miten sosiaalinen media vaikuttaa suomen kieleen:
Nyt.fi 30.6.2016
Yle 23.10.2015
Nyt.fi 2.10.2014

Pankkiasiointia makkara kädessä – pop-upin uudet merkitykset

Olemme avanneet pop-up-myymälän Helsinkiin!
Ravintolapäivänä kadut täyttyvät pop-up-ravintoloista.
Tapahtumassa esiintyi myös pop-up-bändi.

Pop-up (tai pop up) on tullut jäädäkseen Suomen kieleen ja kulttuuriin (muuallekin kuin keskusteluihin tietokoneen ponnahdusikkunoiden ärsyttävyydestä). Facebookiin kilahtaa kutsuja pop-up-tapahtumiin lähes viikottain. Olen jopa saanut sähköpostiini pankiltani kutsun tulla asioimaan firman uuteen pop-up-konttoriin.

Pop-upista kirjoitettiin kielenhuollon tiedotuslehdessä Kielikellossa jo kuutisen vuotta sitten, vuonna 2011. Tekstissä todetaan, että ilmaus rantautui suomeen suurin piirtein vuonna 2009, kun tiedotusvälineet kertoivat Lontoon tilapäisistä ravintoloista.

Ilmauksessa keskeistä onkin Kielikellon mukaan tilapäisyyden merkitys: ”Kuvaavinta pop-up-ravintoloille on kuitenkin niiden väliaikaisuus, ja ravintoloita onkin meillä kutsuttu tilapäis- tai väliaikaisravintoloiksi.” Lisäksi ilmaukseen liittyy olennaisena osana design ja taide.

Vuoden 2011 jälkeen pop-upin käyttöyhteys ja sitä kautta merkitys tuntuu laajentuneen kahteen suuntaan.

Ensinnäkin pop-up-etuliite saatetaan lisätä sellaistenkin tapahtumien tai projektien nimien eteen, jotka ovat joka tapauksessa tilapäisiä tai väliaikaisia:

1. Tervetuloa hyvinvoinnin pop-up-päivään! Ota hetki aikaa itsellesi.
2. Tässä pop-up-ryhmässä voit ehdottaa ja järjestää yhteistä vapaa-ajan tekemistä työryhmällemme!
3. Tuotamme pop-up-tapahtumia avaimet käteen -periaatteella.

Pop-up ei tuo tällaisiin nimiin tai nimityksiin tilapäisyyden merkitystä. Esimerkiksi tapahtumathan harvoin ovat pysyvää toimintaa, vaan niillä on määritelty alku ja loppu.

Kyse on oltava jostain muusta.

Viittaakohan pop-up pikemminkin johonkin epäviralliseen toimintaan, kuten toisessa esimerkissä? Ensimmäisessä esimerkissä saatetaan puolestaan kutsua osallistujia irrottautumaan pop-upmaisesti arjestaan: osallistujilla on mahdollisuus keskittyä itseensä vähintäänkin tilapäisesti, jos jatkuva arjen hyvinvoinnista huolehtiminen tuntuu vaivalloiselta.

Toiseksi ilmauksen käyttöala on laajentunut: pop-upia ei käytetä enää ainoastaan designin ja taiteen aloilla, vaan ilmaus on levinnyt myös luovien alojen ulkopuolelle, esimerkiksi talouteen.

Pop-up tuntuukin olevan lähes kaikenlaisten organisaatioiden tapa brändätä toimintaansa kiinnostavammaksi, spontaanimmaksi ja nuorekkaammaksi.

Esimerkiksi pankin kutsussa minua ei houkuteltu pop-up-konttoriin ainoastaan hoitamaan asuntolaina-asioitani, vaan kerrankin minulla oli mahdollisuus tehdä se ”ilman otsaryppyjä”, paikallisen makkaratehtaan herkkuja DJ:n rytmien tahdissa nautiskellen.

Ehkä pop-upin ydin onkin siinä, että se hämärtää institutionaalisen ja arkisen toiminnan rajaa ja sitä kautta tekee ihmisten arjesta kaikkine kuivakoine asiointitilanteineen hieman nautinnollisempaa.

Muutos muuttaa maailmaa ja muita Twitter-latteuksia

Twitteristä näkee heti, milloin Suomessa on meneillään bisnes- tai digitalist-alan tapahtuma. Ainakin oma feedini täyttyy tämänkaltaisista päivityksistä, joissa usein siteerataan tapahtuman puhujia:

Maailmassa ei ole muuta pysyvää kuin muutos.
Digitalisaatio muuttaa liiketoimintaa.
Kun asenne on kohdillaan, syntyy tulosta.
Parasta mahdollista markkinointia on tuotteen ja asiakaskokemuksen kehittäminen.
Asiakkaan huomioiminen on uusi musta.
Ole erilainen, ajattele isosti ja toteuta omaa strategiaasi.
Elämme maailmassa, jossa mobiili ratkaisee.
Sisältö on kuningas.

Ylimalkaista, eikö? Itse puheenvuoro on saattanut olla hyvinkin oivaltava ja käytännönläheinen, mutta kun siitä erottaa yksittäisen ajatuksen ja tiivistää sen 140 merkkiin, lopputuloksena on lukijoille jo ennalta tuttu pointti ja latteus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Latteaa vaikutelmaa korostaa entisestään se, että kymmenet tai sadat käyttäjät twiittaavat saman ajatuksen samaan aikaan. Tällaisia twiittejä myös ironisoidaan, eli ne herättävät reaktioita. Esimerkiksi Antti Arnkil twiittasi tänään näin:

Internet tulee edelleen muuttamaan maailmaa, ja innovaatiot luovat mahdollisuuksia liiketoiminnalle. #NBForum2016

Olen miettinyt, mikä tällaisten tapahtumatwiittien funktio on? Mitä ne oikeastaan antavat kirjoittajalle ja lukijalle? Eikö kannattaisi vain keskittyä puheen seuraamiseen ja tehdä kiinnostavimmista ajatuksista jälkikäteen vaikkapa blogiteksti?

photo-1452729993845-01c294f3f913.jpeg

Livetwiittailen itsekin satunnaisesti esimerkiksi digitalist-seminaareissa. Käytän niissä Twitteriä ikään kuin muistiinpanojen tekemiseen. Olen halunnut harjoitella sanottavan tiivistämistä, ja lisäksi olen ajatellut, että parhaimmillaan joku toinenkin voi saada muistiinpanoistani ajatuksia ja ideoita. Käytännössä twiiteistäni ovat kuitenkin tykänneet ja niitä ovat jakaneet ennen muuta ne, jotka ovat itsekin olleet paikalla ja kuulleet koko puheenvuoron. Voi siis olla, että ulkopuoliset lukijat eivät ole saaneet ajatuksesta kiinni, koska he eivät tunne kontekstia. Ehkäpä yksi funktio onkin ryhmähengen nostatus myös somen puolella ja puheenvuorojen fiilistely osallistujien kesken.

Lisäksi uskon, että tällaisella livetwiittailulla on jonkinlaisia yhtymäkohtia oman asiantuntijuuden tai ns. henkilöbrändin rakentamiseen. Twiittailemalla kirjoittaja halunnee viestittää, että hän on yksi niistä tyypeistä, jotka käyvät tällaisissa tapahtumissa ja jotka ovat tämän alan asiantuntijoita. Twiittailu toimii siis oman itsen kategorisoinnin keinona. Tätä tulkintaa tukevat päivitykset, joissa kirjoittaja antaa ymmärtää, että hän ei tällä kertaa päässyt tapahtumaan mutta kuuluu silti siihen skeneen, joka näissä tapahtumissa käy:

Harmillista, että #NBForum jäi väliin tänä vuonna. Ehkäpä ensi vuonna?

Ehkä tällaisissa itsestäänselvyyksiä toistelevissa twiiteissä se sisältö ei olekaan se kuningas. Toisaalta se ei haittaa: päivitykset osoittavat, että sosiaalisen median keskusteluissa luodaan sosiaalisia merkityksiä ja tyypittelyitä sekä rakennetaan identiteettejä ja tyylejä aivan kuten muissakin arjen vuorovaikutustilanteissa.

Laura reagoi Facebook-uudistukseen

Viime viikkoina somessa on keskusteltu paljon Facebookin uusista tykkäysnapeista. Tässä tekstissä en käsittele uusia emojeita vaan reagoida-verbiä, joka alettiin uudistuksen myötä käyttää oikeassa laidassa pyörivässä feedissä. Verbiä käytetään tällaisessa lauseessa:

Maija Meikäläinen reagoi julkaisuun.

Kun näin yllä olevan kaltaisen ilmoituksen feedissäni ensimmäisen kerran, jokin siinä tuntui oudolta. Siispä klikkasin varmimmin ajan tasalla olevaan suomi-suomi-sanakirjaan, Kielitoimiston sanakirjaan (josta muuten julkaistiin päivitys eilen!). Kielitoimiston sanakirjan mukaan reagoida-verbin merkitys on

’vastata ärsykkeeseen; käyttäytyä t. toimia jnk syyn t. tapahtuman johdosta’.

Esimerkkilauseina sana-artikkelissa on toisaalta lauseita, jotka kuvaavat refleksinomaista reaktiota johonkin ärsykkeeseen: Reagoida kipuun liikkeellä. Potilas reagoi lääkkeeseen.

Toisaalta esimerkkeinä on lauseita, jotka kuvaavat ihmisen käyttäytymistä tai toimintaa. Näissä tapauksissa reaktio on oletettavasti voimakas ja reaktion aiheuttaja jollain tapaa järisyttävä tai mullistava: Lehdet reagoivat heti tapahtumaan. Miten hän reagoi ehdotukseesi

c9e42240

Arkipäiväiset ja tavalliset asiat eivät usein ylitä uutiskynnystä lehdistössä (paitsi joskus heinäkuussa). Vastaavasti kukaan tuskin kysyy toiselta, mikä tämän ehdotukseen oli reagoitu, jos ehdotus ei olisi ollut jollain tapaa vakava, tärkeä tai jopa arkaluontoinen. Esimerkiksi lounaspaikan valintaa koskeva keskustelu tuskin olisi tällainen:

”Hei, kysy Riitalta, mennäänkö tänään lounaalle läheiseen pitseriaan.”
”Joo, mä kysyn.”
Viiden minuutin päästä:
”Miten Riitta reagoi ehdotukseesi?”

Oletettavampi kysymys tällaisessa tilanteessa olisi esimerkiksi ”Mitä Riitta kommentoi?”. Reagoida taas sopisi paremmin vaikkapa seuraavanlaiseen keskusteluun:

”Yt:t päätty tänään. Muut meidän osastossa sai pitää työpaikkansa, mutta Merjan työsuhde päättyy.”
”Voi ei! Miten Merja reagoi ilmoitukseen?”

Facebook-kontekstissa, kun ihmiset ottavat emojeilla kantaa toistensa päivityksiin, reagoida-verbi tuntuu samaan aikaan liian kevyeltä ja liian painokkaalta. Tykkäysklikkailu ei ole refleksinomaista tiedostamatonta toimintaa. Toisaalta aika harvoin pelkästään emojeilla käydään keskustelua vakavista asioista, jotka saattavat herättää voimakkaitakin tunteita ja mielipiteitä.

Yhtä Kielitoimiston sanakirjan esimerkkiä en vielä käsitellyt. Se on seuraava:

Nopeasti reagoiva ihminen.

Ehkä sanakirjan seuraavassa päivityksessä esimerkki muutetaan tällaiseksi:

Nopeasti reagoiva somettaja ’henkilö, joka esittää kantansa päivitykseen tykkäysnapilla alle viisi sekuntia julkaisemisen jälkeen’.

Tärkeintä on tehdä laadukasta sisältöä – mutta miten sitä tehdään?

Hyvä sisältö on edelleen kuningas.
Kiinnostava sisältö myy.
Tärkeintä on tehdä laadukasta sisältöä.

Luen tällaisia kannanottoja somefeedeistäni nykyään harva se päivä. Olen miettinyt paljon, mitä hyvä sisältö ja laadukas sisällöntuotanto tarkoittaa käytännössä. Sisällöntuotannosta ja sisältömarkkinoinnista puhutaan ja kirjoitetaan paljon sisältöstrategian tasolla, mutta millaisia valintoja yksittäinen sisällöntuottaja voi tehdä, jotta sisältö olisi laadukasta?

Sisällöntuotanto on käytännössä usein kirjoittamista, puhumista tai kuvittamista. Siksi se vaatii osaamista ja ymmärrystä esimerkiksi siitä, mitkä ovat hyvän videon ominaispiirteet tai millaisen tekstin lukija jaksaa lukea alusta loppuun.

Kiteytetysti hyvä sisältö tarkoittaa mielestäni sitä, että

kiinnostavista asioista viestitään kiinnostavasti.

Kirjoittamisessa olen sitä mieltä, että sisältöä ja kieliasua ei voi erottaa toisistaan. Hyvä sisältö liittyy toki tekstin aiheen ja näkökulman valintaan eli siihen, mistä kirjoitetaan. Yhtä paljon sisällön laadukkuudessa on kuitenkin kyse siitä, miten tuosta valitusta aiheesta kirjoitetaan.

Ei voi ajatella, että ”riittää, kunhan sisältö on hyvää, kieliasu on toissijainen”. Vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava ja kirjoittajalla olisi raikkaita näkökulmia, voi hyvä sisältö vesittyä täysin, jos vaikkapa asioiden esittämisjärjestys ei tue sitä, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Hyvä kieliasu siis tukee sisällön kiinnostavuutta.

Toisaalta selkeän tekstin taustalla on kirkas ajatus. Hyvää tekstiä on vaikeaa tuottaa, jos kirjoittaja ei oikein itsekään tiedä, mistä kirjoittaa tai miten aihetta pitäisi lähestyä.

Tässä muutamia käytännön vinkkejä laadukkaiden tekstien kirjoittamiseen:

– Suunnittele tekstisi: Mistä kirjoitat? Mikä on tekstisi pääpointti – mitä haluat sanoa? Kenelle kirjoitat – kuka on tekstisi oletettu lukija ja mikä on viestinnän kohderyhmä?
– Varsinkin verkkotekstin lukijan pinna on lyhyt, joten rajaa aihe riittävän tarkasti. Jos teksti tuntuu leviävän joka suuntaan kuin pullataikina, voisiko sen pilkkoa kahdeksi tekstiksi? Tiivistä mieluummin jo suunnitteluvaiheessa – älä vasta sitten, kun teksti on jo valmis.
– Kiinnitä huomiota tekstin abstraktiotasoon. Kytkeytyykö teksti lukijan todellisuuteen ja arkeen? Onko tekstissä riittävästi esimerkkejä niin, ettei aiheen käsittely jää pelkästään teoreettiselle tasolle?
– Kerrotaanko tekstin asiat siinä järjestyksessä, jossa lukija haluaa tietää ne? Eihän tekstissä siirrytä asiasta toiseen epäjohdonmukaisesti?
– Onko otsikko havainnollinen? Saisiko otsikkoon jonkin koukun, joka herättää lukijan mielenkiinnon?
– Olethan kiinnittänyt huomiota myös oikeinkirjoitukseen? Huoliteltu teksti pitää lukijan huomion sisällössä. Jos lukija spottaa tekstistäsi paljon esimerkiksi yhdyssanavirheitä, hän saattaa turhautua ja klikata melko nopeasti seuraavaan tekstiin.

En tiedä olenko jonkinlainen sisältökonservatiivi, mutta haluaisin uskoa siihen, että lukijoita kiinnostavat huolella viimeistellyt tekstit, jotka on kirjoitettu heitä kiinnostavista aiheista. Mitä mieltä olette – mikä tekee sisällöstä laadukkaan?