Onko suunniteltu teksti hyvä teksti?

Kävin tänään mielenkiintoisen keskustelun erään aikuislukiota käyvän tuttavani kanssa. Hän ei yleensä suunnittele äidinkielen esseitään tai tekstitaidon vastauksiaan ennen kuin alkaa kirjoittaa. Kerran hän oli kuitenkin kokeillut tehdä toisin ja suunnitellut tekstinsä näkökulmat ja rakenteen etukäteen, ja juuri tällä kertaa hän oli saanut tekstistä selvästi huonomman arvosanan kuin yleensä. Ilmeisesti pisteet olivat laskeneet aiheen rajaukseen liittyvien ongelmien vuoksi.

Kun koulutin päivätyökseni työelämän kirjoittajia, minulta kysyttiin usein, pitäisikö teksti suunnitella ennen kuin alkaa kirjoittaa.

Vastasin kokeneempien kollegoideni vinkistä, että suunnitella kannattaa, jos aihe on uusi tai tuntuu yhtään vieraalta. Tutusta aiheesta voi alkaa kirjoittaa suoraankin.

kelly-sikkema-411622.jpg

Tämänpäiväisen keskustelun jälkeen ymmärsin syvällisemmin, mitä tuo ohje oikeastaan tarkoittaa. Tajusin, että tekstin suunnittelu ei ole vain kirjoitettavan kokonaisuuden tai tekstituotoksen suunnittelua vaan ennen kaikkea omien ajatusten jäsentämistä.

Jos ajatus ei ole kirkas, se usein selkiytyy tekstin rakennetta ja punaista lankaa hahmoteltaessa.

Jos ajatus ja tekstin pääpointti sen sijaan ovat jo kirkkaana mielessä, liiallinen suunnittelu voi selkiyttämisen sijaan sumentaa ajatusta: pääpointin rinnalle tulee muita yhtä tähdellisiltä tuntuvia ajatuksia, ja kokonaisuus levähtää.

daria-nepriakhina-474036

Muistan lisänneeni koulutusdioihini joskus rivin, jossa luki näin: ”Suunnittelusta ei ole koskaan haittaa!” On myönnettävä, että nyt olen itseni kanssa eri mieltä.

Ehkä tulevaisuuden koulutuksissani rohkaisen kirjoittajia pelkän suunnittelun sijaan harjoittelemaan erityyppisten tekstien rakentamista, etsimään omaa tapaansa tuottaa tekstiä ja ennen kaikkea luottamaan taitoihinsa kirjoittajina.

Tekstimaailmasta osattomat

Helsingin Sanomat uutisoi eilen sunnuntaina 1. lokakuuta suomalaisnuorten lukutaidon heikentymisestä: jutun mukaan peruskoulusta valmistuu vuosittain 6 000 nuorta, joiden luku- ja kirjoitustaito on niin heikko, että he eivät selviä arjen tilanteista. Joukko on peräti 11 prosenttia ikäluokasta.

drew-coffman-98466

Jutussa haastateltujen opettajien mukaan yksi syy näiden nuorten heikoille tekstitaidoille on sosiaalinen media, jonka fragmentaariset kirjoitustavat ovat vaikuttaneet nuorten vamiuksiin ymmärtää pidempiä tekstejä ja hahmottaa tekstilajien eroja.

Sosiaalista mediaa syytetään paljosta, mutta en usko, että tässäkään tapauksessa se on ongelman ydin. Sen sijaan luulen ongelman liittyvän siihen, että osa nuorista ei altistu välttämättä enää juurikaan muille teksteille kuin someviesteille. Ja tämän luulen taas liittyvän rakenteelliseen eriarvoistumiseen ja osattomuuteen.

Artikkelissa esiintyvien asiantuntijoiden mukaan lukutaidossa on tapahtunut eriarvoistumiskehitystä, ja ääripäät ovat jo kaukana toisistaan: parhaat ovat entistä parempia ja samaan aikaan heikoimpien lukijoiden ja kirjoittajien taidot heikentyvät entisestään.

Kehitys muistuttaa eriarvoistumiskehitystä yhteiskunnassa laajemminkin: esimerkiksi huono-osaiset jäävät sivuun yhteiskunnallisesta kehityksestä, mikä syventää heidän huono-osaisuuttaan (ks. esim. Ohisalo, Laihiala & Saari 2015: 437).

kazuend-71543

Jäin pohtimaan HS:n jutun luettuani, onkohan heikon lukutaidon kanssa kamppailevien nuorten historiassa ollut myös muita kehityskulkuja, jotka ovat syrjäyttäneet heitä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Huono-osaisuuden on todettu siirtyvän sukupolvelta toiselle (ks. esim. THL.fi 2016): esimerkiksi vanhempien koulutustaso ja sosioekonominen asema määrittelevät heidän lastensa kouluttautumista.

Voivatko esimerkiksi heikot sosioekonomiset lähtökohdat tai aiemmissa sukupolvissa alkanut syrjäytymiskehitys vaikuttaa siihen, että nuoret eivät ole elämänsä aikana altistuneet erilaisille teksteille? Voiko olla, että heidän vanhemmillaan ei ole ollut ymmärrystä tai voimavaroja antaa heille riittäviä tekstitaitoja, joita koulussa voitaisiin vahvistaa?

Tällöin nuoret saattavat altistua teksteille vapaa-ajallaan lähinnä sosiaalisessa mediassa, mikä heikentää heidän funktionaalista lukutaitoaan ja sitä kautta osallisuuttaan yhteiskunnassa.

aleksi-tappura-669

Syrjäytymisen ehkäisemisessä ja osallisuuden vahvistamisessa suositellaan usein eri viranomaisten ja palveluntarjoajien yhteistyötä (ks. esim. Eduskunta 2013). Voisiko palvelujärjestelmää kehittää myös peruskoulun suuntaan ja (äidinkielen)opettajien ja sosiaalipalveluiden yhteistyötä vahvistaa entisestään, jotta luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten joukko ei ainakaan kasva?

Ainakaan yksin äikänopejen niskoille en tällaisen huolestuttavan kehityksen pysäyttämistä sälyttäisi.

Aiempia ajatuksiani siitä, miten sosiaalinen media vaikuttaa suomen kieleen:
Nyt.fi 30.6.2016
Yle 23.10.2015
Nyt.fi 2.10.2014

Muutos muuttaa maailmaa ja muita Twitter-latteuksia

Twitteristä näkee heti, milloin Suomessa on meneillään bisnes- tai digitalist-alan tapahtuma. Ainakin oma feedini täyttyy tämänkaltaisista päivityksistä, joissa usein siteerataan tapahtuman puhujia:

Maailmassa ei ole muuta pysyvää kuin muutos.
Digitalisaatio muuttaa liiketoimintaa.
Kun asenne on kohdillaan, syntyy tulosta.
Parasta mahdollista markkinointia on tuotteen ja asiakaskokemuksen kehittäminen.
Asiakkaan huomioiminen on uusi musta.
Ole erilainen, ajattele isosti ja toteuta omaa strategiaasi.
Elämme maailmassa, jossa mobiili ratkaisee.
Sisältö on kuningas.

Ylimalkaista, eikö? Itse puheenvuoro on saattanut olla hyvinkin oivaltava ja käytännönläheinen, mutta kun siitä erottaa yksittäisen ajatuksen ja tiivistää sen 140 merkkiin, lopputuloksena on lukijoille jo ennalta tuttu pointti ja latteus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Latteaa vaikutelmaa korostaa entisestään se, että kymmenet tai sadat käyttäjät twiittaavat saman ajatuksen samaan aikaan. Tällaisia twiittejä myös ironisoidaan, eli ne herättävät reaktioita. Esimerkiksi Antti Arnkil twiittasi tänään näin:

Internet tulee edelleen muuttamaan maailmaa, ja innovaatiot luovat mahdollisuuksia liiketoiminnalle. #NBForum2016

Olen miettinyt, mikä tällaisten tapahtumatwiittien funktio on? Mitä ne oikeastaan antavat kirjoittajalle ja lukijalle? Eikö kannattaisi vain keskittyä puheen seuraamiseen ja tehdä kiinnostavimmista ajatuksista jälkikäteen vaikkapa blogiteksti?

photo-1452729993845-01c294f3f913.jpeg

Livetwiittailen itsekin satunnaisesti esimerkiksi digitalist-seminaareissa. Käytän niissä Twitteriä ikään kuin muistiinpanojen tekemiseen. Olen halunnut harjoitella sanottavan tiivistämistä, ja lisäksi olen ajatellut, että parhaimmillaan joku toinenkin voi saada muistiinpanoistani ajatuksia ja ideoita. Käytännössä twiiteistäni ovat kuitenkin tykänneet ja niitä ovat jakaneet ennen muuta ne, jotka ovat itsekin olleet paikalla ja kuulleet koko puheenvuoron. Voi siis olla, että ulkopuoliset lukijat eivät ole saaneet ajatuksesta kiinni, koska he eivät tunne kontekstia. Ehkäpä yksi funktio onkin ryhmähengen nostatus myös somen puolella ja puheenvuorojen fiilistely osallistujien kesken.

Lisäksi uskon, että tällaisella livetwiittailulla on jonkinlaisia yhtymäkohtia oman asiantuntijuuden tai ns. henkilöbrändin rakentamiseen. Twiittailemalla kirjoittaja halunnee viestittää, että hän on yksi niistä tyypeistä, jotka käyvät tällaisissa tapahtumissa ja jotka ovat tämän alan asiantuntijoita. Twiittailu toimii siis oman itsen kategorisoinnin keinona. Tätä tulkintaa tukevat päivitykset, joissa kirjoittaja antaa ymmärtää, että hän ei tällä kertaa päässyt tapahtumaan mutta kuuluu silti siihen skeneen, joka näissä tapahtumissa käy:

Harmillista, että #NBForum jäi väliin tänä vuonna. Ehkäpä ensi vuonna?

Ehkä tällaisissa itsestäänselvyyksiä toistelevissa twiiteissä se sisältö ei olekaan se kuningas. Toisaalta se ei haittaa: päivitykset osoittavat, että sosiaalisen median keskusteluissa luodaan sosiaalisia merkityksiä ja tyypittelyitä sekä rakennetaan identiteettejä ja tyylejä aivan kuten muissakin arjen vuorovaikutustilanteissa.

Ärsyttää jo etukäteen

Suomen kielen asiantuntijana yritän olla suhtautumatta erilaisiin kielenkäytön ilmiöihin asenteellisesti ja sen sijaan tarkastella niitä kielen variaation ja rikkauden näkökulmasta. Joskus olen jopa ajatellut salaa niin kovin polleasti, että kielestä ärsyyntyvät vain maallikot.

En silti voi sille mitään, että jotkin ilmaukset tai vakiintuneet sanonnat yksinkertaisesti puistattavat, ja muutamat vielä ihan tosi paljon. Asiantuntijakin taitaa siis olla myös maallikko.

Viimeisin minua ärsyttänyt ilmaus on sähköposteissa nykyään jokseenkin paljon käytetty lopputervehdys

Kiitos jo etukäteen.

En oikein tiedä, miksi suhtaudun tuohon tervehdykseen niin kovin kriittisesti. Ehkä olen sitä mieltä, että loppuosa jo etukäteen on tarpeeton. Itse viestihän sisältää vasta pyynnön, johon viestin vastaanottaja ei ole saanut esittää vastausta.

Kävin aiheesta keskustelun myös töissä, ja sain kuulla kollegoiltani, että koko tervehdyksen idea onkin nimenomaan tuo: viestin vastaanottajalle ei esitetä ainoastaan pyyntöä vaan oikeastaan oletus tai vaatimus pyynnön toteuttamisesta. Lopputervehdys on valittu siis taktisesti ja tarkoituksellisesti. Periaatteessa vastaanottajalle esitetään pyyntö, mutta lopputervehdys implikoi, että pyytäjä on ikään kuin niskan päällä ja käytännössä vaihtoehtoja ei ole.

Ehkä joissain tilanteissa tuollainen kielellinen painostaminen (tai miksi sitä haluaakaan kutsua) voi toimiakin. Siitä en ole tosin vieläkään aivan varma, toimisiko samassa tehtävässä myös pelkkä kiitos tai kiitoksin. Ehkä ei ihan?

Tänään yritin kirjoittaa sähköpostini loppuun ”Kiitos jo etukäteen!”, kun reklamoin kahden pesun jälkeen hajonneet jumppatrikoot. Pyörittelin sanoja sähköpostin viesti-ikkunassa, ja yritin ja yritin voittaa kriittisen asenteeni, mutta en pystynyt. Lopulta asiantuntijaminäni päätti viestinsä tylsästi ilmaukseen

Terveisin.

PS Pohdin taannoin Kotus-blogissa, mikä kielessä ärsyttää. Päädyin siihen, että ilmauksen yleistyminen vaikuttaa paljon siihen, että se alkaa herättää negatiivisia tuntemuksia: ”Ärsyttäviä eivät ole välttämättä kielen rakenteet ja ilmaukset sinänsä vaan pikemminkin se, missä yhteyksissä ja kuinka paljon niitä käytetään. Kun uudet ilmaukset ja rakenteet leviävät ja yleistyvät, ne eivät tunnu enää raikkailta vaan kuluneilta ja kliseisiltä. ”

Seisooko kolmio kärjellään?

”Uutisen rakenteesta oppilaiden on tärkeää tietää se, että uutisessa tärkeimmät asiat tulevat alkuun. Uutisen rakenne on siten kuin kärjellään seisova kolmio.” (Lähde: Metakka.fi)

Olin koulussa aika tyypillinen äidinkieltä rakastava runotyttö. Pidin myös kirjoittamisesta ja tekstilajien vertailusta. Sittemmin olen pitänyt jopa koulutuksia erilaisten tekstien kirjoittamisesta. Yhtä uutistekstiä koskevaa periaatetta en kuitenkaan ole koskaan tajunnut: kärjellään seisovaa kolmiota.

Alaspäin kapenevalla kolmiolla pyritään havainnollistamaan uutistekstin rakennetta, jossa tärkein tieto on suositeltavaa kirjoittaa alkuun ja vähemmän tärkeät asiat vasta sen jälkeen tekstin loppupuolelle. Kolmiosta puhuttiin varmaan joka toisella oppitunnilla, ja edelleenkin tuo havainnollistus tuntuu olevan suosittu. En ole kuitenkaan tähän päivään mennessä ymmärtänyt, miten kuvio liittyy uutisen rakenteeseen ja miten sen olisi tarkoitus auttaa kirjoittajaa.

Intuitiivisesti tuntuu pikemminkin, että kolmion pitäisi olla kärki ylöspäin. Silloin kuvio ohjeistaisi kirjoittamaan sen kaikkein terävimmän pääpointin (eräänlaisen kärjen) alkuun, minkä jälkeen tekstissä voisi edetä kolmion pohjaa kohti taustoitukseen ja aiheen laajempaan käsittelyyn. Kolmio siis levenee sitä mukaa kuin aiheen käsittely syvenee ja muuttuu yksityiskohtaisemmaksi.

Tärkein alkuun -periaatteessa yhtenä ajatuksena on se, että lopusta voi aina leikata. Mutta miten kolmiosta voisi leikata kärjen pois? Tuntuisi luontevammalta lohnaista pala siitä leveästä alalaidasta, jolloin kolmio näyttää edelleen samalta kuin aluksi eikä siltä, että siitä puuttuu jotain. (Pahoittelut oudoista geometrian termeistä – toisin kuin äidinkieli, matematiikka ei ollut koulussa lempiaineeni.)

Luulen, että kolmion tarkoitus on havainnollistaa sitä, miten paljon asioille annetaan painoarvoa tekstissä. Sitä mukaa kun teksti etenee, kolmio kapenee eli tekstissä olevien asioiden tärkeys vähenee tekstin päätavoitteen kannalta. Mielestäni kolmio ei kuitenkaan visualisoi tätä ajatusta kovin hyvin, vaan ainakin minun on pitänyt opetella muistamaan kuvion ja säännön yhteys ulkoa.

Kuva ei olisi uutistekstin rakennetta pohdittaessa välttämättä lainkaan tarpeen, vaan tärkein alkuun -periaatteeseen riittäisi jokin napakka muistisääntö, esimerkiksi jompikumpi näistä:

”Kirjoita tekstin alkuun se, mitä kirjoittaisit yhteen twiittiin.”
”Kirjoita tekstin alkuun se, minkä haluat lukijan lukevan, jos hänellä on aikaa vain puoli minuuttia.”

Toisaalta en tiedä, onko koko periaatekaan enää aina tarpeen. Ainakaan verkkojutuissa se ei välttämättä päde. Ehkäpä uutistekstin rakenne kannattaa miettiä vähän syvällisemmin lukijan tiedontarve ja tekstin houkuttelevuus huomioon ottaen, ei siis ainoastaan tärkein alkuun -periaatteella. Aihetta on pohdittu oivaltavasti muun muassa tässä Suomen lehdistön jutussa.

Tärkeintä on tehdä laadukasta sisältöä – mutta miten sitä tehdään?

Hyvä sisältö on edelleen kuningas.
Kiinnostava sisältö myy.
Tärkeintä on tehdä laadukasta sisältöä.

Luen tällaisia kannanottoja somefeedeistäni nykyään harva se päivä. Olen miettinyt paljon, mitä hyvä sisältö ja laadukas sisällöntuotanto tarkoittaa käytännössä. Sisällöntuotannosta ja sisältömarkkinoinnista puhutaan ja kirjoitetaan paljon sisältöstrategian tasolla, mutta millaisia valintoja yksittäinen sisällöntuottaja voi tehdä, jotta sisältö olisi laadukasta?

Sisällöntuotanto on käytännössä usein kirjoittamista, puhumista tai kuvittamista. Siksi se vaatii osaamista ja ymmärrystä esimerkiksi siitä, mitkä ovat hyvän videon ominaispiirteet tai millaisen tekstin lukija jaksaa lukea alusta loppuun.

Kiteytetysti hyvä sisältö tarkoittaa mielestäni sitä, että

kiinnostavista asioista viestitään kiinnostavasti.

Kirjoittamisessa olen sitä mieltä, että sisältöä ja kieliasua ei voi erottaa toisistaan. Hyvä sisältö liittyy toki tekstin aiheen ja näkökulman valintaan eli siihen, mistä kirjoitetaan. Yhtä paljon sisällön laadukkuudessa on kuitenkin kyse siitä, miten tuosta valitusta aiheesta kirjoitetaan.

Ei voi ajatella, että ”riittää, kunhan sisältö on hyvää, kieliasu on toissijainen”. Vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava ja kirjoittajalla olisi raikkaita näkökulmia, voi hyvä sisältö vesittyä täysin, jos vaikkapa asioiden esittämisjärjestys ei tue sitä, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Hyvä kieliasu siis tukee sisällön kiinnostavuutta.

Toisaalta selkeän tekstin taustalla on kirkas ajatus. Hyvää tekstiä on vaikeaa tuottaa, jos kirjoittaja ei oikein itsekään tiedä, mistä kirjoittaa tai miten aihetta pitäisi lähestyä.

Tässä muutamia käytännön vinkkejä laadukkaiden tekstien kirjoittamiseen:

– Suunnittele tekstisi: Mistä kirjoitat? Mikä on tekstisi pääpointti – mitä haluat sanoa? Kenelle kirjoitat – kuka on tekstisi oletettu lukija ja mikä on viestinnän kohderyhmä?
– Varsinkin verkkotekstin lukijan pinna on lyhyt, joten rajaa aihe riittävän tarkasti. Jos teksti tuntuu leviävän joka suuntaan kuin pullataikina, voisiko sen pilkkoa kahdeksi tekstiksi? Tiivistä mieluummin jo suunnitteluvaiheessa – älä vasta sitten, kun teksti on jo valmis.
– Kiinnitä huomiota tekstin abstraktiotasoon. Kytkeytyykö teksti lukijan todellisuuteen ja arkeen? Onko tekstissä riittävästi esimerkkejä niin, ettei aiheen käsittely jää pelkästään teoreettiselle tasolle?
– Kerrotaanko tekstin asiat siinä järjestyksessä, jossa lukija haluaa tietää ne? Eihän tekstissä siirrytä asiasta toiseen epäjohdonmukaisesti?
– Onko otsikko havainnollinen? Saisiko otsikkoon jonkin koukun, joka herättää lukijan mielenkiinnon?
– Olethan kiinnittänyt huomiota myös oikeinkirjoitukseen? Huoliteltu teksti pitää lukijan huomion sisällössä. Jos lukija spottaa tekstistäsi paljon esimerkiksi yhdyssanavirheitä, hän saattaa turhautua ja klikata melko nopeasti seuraavaan tekstiin.

En tiedä olenko jonkinlainen sisältökonservatiivi, mutta haluaisin uskoa siihen, että lukijoita kiinnostavat huolella viimeistellyt tekstit, jotka on kirjoitettu heitä kiinnostavista aiheista. Mitä mieltä olette – mikä tekee sisällöstä laadukkaan?