Nytten on uusi juuh elikkäs

Kiitos aihevinkistä, Kotus-kollegani Riikka!

Kirjoitin joitakin vuosia sitten Kotus-blogiin siitä, miten sosiaalisessa mediassa yksittäiset partikkelit voivat kantaa voimakkaitakin sävyjä ja merkityksiä. Esimerkkinä käytin partikkeli-ilmausta juuh elikkäs, jota muutama vuosi sitten viljeltiin somepäivityksissä varsin tiuhaan.

Sittemmin trendi on muuttunut: vuoden 2018 the somepartikkeli näyttää olevan nytten eli nyt-sanan murteellinen vastine.

sarah-dorweiler-211779 (1)

Kirjoitin Kotus-blogikirjoituksessani, että juuh elikkäs -ilmauksen yksi merkitys on luoda ja vahvistaa ironian tai huumorin merkityksiä. Nyttenillä näyttäisi olevan osittain samoja tehtäviä.

Twitteristä keräämissäni nytten-esimerkeissä on myös muita typografisia ja kielellisiä keinoja, jotka vahvistavat huumoritulkintaa.

Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi joko silmiinpistävän runsas välimerkkien käyttö tai toisaalta niiden puute. Lisäksi hyödynnetään intertekstuaalisuutta ja voimakkaita vastakkainasetteluita:

Kiljussa jota nytten juomme ei ole tähti- tai muutakaan pölyä.
haluun tampereelle!!!!! nytten heti.
Varmaan joku leffa jossa Räjähtelee Jotain olis hyvä nytten
Ennen oli rock’n’roll nytten on netflix & chill – mihin maailma on menossa.

nordwood-themes-359015.jpg

Päivitykset saattavat sisältää myös muuta kielellistä leikittelyä.

Seuraavista esimerkeistä ensimmäisessä Pro-Finlandian sijaan puhutaan veljellisestä BRO-Finlandiasta, ja mitaliinkin on eksynyt varmaan tietoisesti kaksi ällää. Toisessa puolestaan n-loppuiset nytten ja enään muodostavat miltei lyyrisen kokonaisuuden:

BRO-finlandia mitallia pukkaapi nytten.
#Nytten en enään kestä.

Se on ainakin selvää, että partikkelia käytetään selvästi tiedostaen, koska se esiintyy myös hashtagina ja nyt-sanan sisältäviä nimiä ja muita vakiintuneita ilmauksia väännellään silloin tällöin uuteen asuun:

Samuli Putro – Olet puolisoni #nytten

Monta alkuperää?

#Nytten-hashtagia on käyttänyt systemaattisesti ensimmäisenä käyttäjä @toivohaimi, joka on jo vuoden 2016 alussa twiitannut pop-kappaleiden nimiä nytten– ja enään-partikkeleilla höystettynä:

Jukka Poika – Älä tyri #nyttenUltra Bra – Älä soita tänne #enään koskaan

hello-i-m-nik-281498

Toisaalta jotkut twiitit viittaavat siihen, että ilmauksen somekäytön juuret olisivat Nyt-liitteen NytTen-palstassa:

haluun tietää nauraako hesarin toimituksen tyypit yhtä paljon noille NYTTEN 💎 KONTENTTIA TÄMÄ-jutuille ku minä
Tekeekö Nytten -liite tästä kattavan jutun huomiseksi?

Ovatko Nyt-liitteen #NytTen-twiitit inspiroineet käyttäjiä levittämään nytteniä myös muissa päivityksissä, vai onko somepartikkelilla useita syntytarinoita, jotka ovat tahoillaan vaikuttaneet sen suosioon?

Nytten saa tulkintansa jaettavasta sisällöstä

Kuten juuh elikkäs, myös nytten täydentää päivityksen muita aineksia ja muodostaa niiden kanssa merkityskokonaisuuden. Kirjoittajan ei välttämättä tarvitse eksplikoida mielipidettään, vaan asennoituminen käy ilmi partikkelin ja jaettavan sisällön kokonaisuudesta.

Esimerkiksi seuraavassa twiitissä nytten ja aihetunniste #palkkatasaarvo herättävät yhdessä artikkelilinkin kanssa tulkinnan siitä, että kirjoittaja suhtautuu ihmetellen naisten ja miesten epätasa-arvoon elokuva-alalla ja ehkä muutenkin:

”Ironian määrä tässä nytten.” #palkkatasaarvo [linkki artikkeliin, joka liittyy me too -ilmiöön ja #TimesUp-kampanjaan]

ilze-lucero-61471.jpg

Ehkä nytten-sanan käyttö tekee vakavista aiheista hieman helpommin käsiteltäviä: kevyiden kielellisten keinojen avulla kirjoittaja uskaltaa ottaa kantaa ja osallistua keskusteluun.

P.S. Sanaluokkatietoisku: nyt(ten) voi olla joko partikkeli tai adverbi – lauseyhteys vaikuttaa tulkintaan. Nyt(ten) voi ilmaista adverbinä aikaa, tai se voi toimia sävyttävänä partikkelina esim. puheessa tai somepäivityksissä.

Mainokset

Onko suunniteltu teksti hyvä teksti?

Kävin tänään mielenkiintoisen keskustelun erään aikuislukiota käyvän tuttavani kanssa. Hän ei yleensä suunnittele äidinkielen esseitään tai tekstitaidon vastauksiaan ennen kuin alkaa kirjoittaa. Kerran hän oli kuitenkin kokeillut tehdä toisin ja suunnitellut tekstinsä näkökulmat ja rakenteen etukäteen, ja juuri tällä kertaa hän oli saanut tekstistä selvästi huonomman arvosanan kuin yleensä. Ilmeisesti pisteet olivat laskeneet aiheen rajaukseen liittyvien ongelmien vuoksi.

Kun koulutin päivätyökseni työelämän kirjoittajia, minulta kysyttiin usein, pitäisikö teksti suunnitella ennen kuin alkaa kirjoittaa.

Vastasin kokeneempien kollegoideni vinkistä, että suunnitella kannattaa, jos aihe on uusi tai tuntuu yhtään vieraalta. Tutusta aiheesta voi alkaa kirjoittaa suoraankin.

kelly-sikkema-411622.jpg

Tämänpäiväisen keskustelun jälkeen ymmärsin syvällisemmin, mitä tuo ohje oikeastaan tarkoittaa. Tajusin, että tekstin suunnittelu ei ole vain kirjoitettavan kokonaisuuden tai tekstituotoksen suunnittelua vaan ennen kaikkea omien ajatusten jäsentämistä.

Jos ajatus ei ole kirkas, se usein selkiytyy tekstin rakennetta ja punaista lankaa hahmoteltaessa.

Jos ajatus ja tekstin pääpointti sen sijaan ovat jo kirkkaana mielessä, liiallinen suunnittelu voi selkiyttämisen sijaan sumentaa ajatusta: pääpointin rinnalle tulee muita yhtä tähdellisiltä tuntuvia ajatuksia, ja kokonaisuus levähtää.

daria-nepriakhina-474036

Muistan lisänneeni koulutusdioihini joskus rivin, jossa luki näin: ”Suunnittelusta ei ole koskaan haittaa!” On myönnettävä, että nyt olen itseni kanssa eri mieltä.

Ehkä tulevaisuuden koulutuksissani rohkaisen kirjoittajia pelkän suunnittelun sijaan harjoittelemaan erityyppisten tekstien rakentamista, etsimään omaa tapaansa tuottaa tekstiä ja ennen kaikkea luottamaan taitoihinsa kirjoittajina.

Voiko natiiviksi kasvaa?

Kuulun viestintäalan Facebook-ryhmään, jossa käytiin jokin aika sitten keskustelua sanan natiivi merkityksestä.

Keskustelun aloittaja kertoi kiinnittäneensä huomiota seuraavaan Evento-lehden otsikkoon:

Miten opit diginatiiviksi?

rodion-kutsaev-184298.jpg

Huomiota oli kiinnitetty myös myös viestintä- ja markkinointialan työpaikkailmoituksissa vaaditaan nykyään aika usein diginatiivin taitoja.

Keskustelijoiden mukaan syntyperäiseksi oppiminen on aika ”hard corea”. He pohtivat myös, haluavatko organisaatiot tosiaan palkata teini-ikäisiä markkinointitiimiinsä.

_evstratov_-191767.jpg

Keskustelun luettuani jäin pohtimaan natiivi-sanan merkityksen laajentumista.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan natiivin merkitys on ’synnynnäinen, alkuperäinen; syntyperäinen asukas’. Tämän määritelmän mukaan natiiviksi ei voi siis kasvaa vaan sellaiseksi synnytään.

Määritelmä ei myöskään ota kantaa ihmisen taitoihin tai kykyihin vaan ainoastaan syntyperäisyyteen. Varmaan diginatiivillakin on alkujaan viitattu nimenomaan digiaikana 2000-luvulla syntyneisiin.

verena-yunita-yapi-203497

Diginatiivien taidoista on kuitenkin puhuttu ja kirjoitettu viime vuosina paljon. On spekuloitu esimerkiksi sitä, miten heidän osaamisensa muuttaa viestintätapoja ja yhteiskuntaa:

Diginatiivi tulee ja määrittelee medialle uuden laatustandardin
City.fi

Diginatiivit tulevat muuttamaan yrityksiä
M&M

Diginatiivit tulevat – Ovatko pk-yritykset valmiita?
Opinnäytetyö

Tällainen keskustelu on ehkä vienyt fokusta syntyperäisyydestä taitoihin: diginatiivit osaavat hyödyntää uusien medioiden mahdollisuuksia ja digitaalisen viestinnän pelisääntöjä paremmin kuin aiemmat sukupolvet.

Tämä näkökulman muutos on ehkä muuttanut myös diginatiivi-sanan merkitystä: Voivatko myös vanhemmat sukupolvet omaksua samat taidot? Voisivatko he oppia yhtä taitaviksi digitaalisen median hyödyntäjiksi eli diginatiiveiksi?

tim-mossholder-322350.jpg

Tästä merkityksen laajentumisesta huolimatta tuntuu vähän hassulta, että diginatiiveja voivat olla myös aikuiset, jotka ovat kenties kuunnelleet musiikkia C-kasetilta, puhuneet lankapuhelimeen ja katsoneet ohjelmia putkitelkkarista.

Vaikka aikuiset olisivat yhtä taitavia kuin nuorempansa, olisi järkevämpää unohtaa natiivius ja keskittyä esimerkiksi työpaikkailmoituksissa määrittelemään tarkemmin, mitä taitoja hakijoilta todella odotetaan.

Tekstimaailmasta osattomat

Helsingin Sanomat uutisoi eilen sunnuntaina 1. lokakuuta suomalaisnuorten lukutaidon heikentymisestä: jutun mukaan peruskoulusta valmistuu vuosittain 6 000 nuorta, joiden luku- ja kirjoitustaito on niin heikko, että he eivät selviä arjen tilanteista. Joukko on peräti 11 prosenttia ikäluokasta.

drew-coffman-98466

Jutussa haastateltujen opettajien mukaan yksi syy näiden nuorten heikoille tekstitaidoille on sosiaalinen media, jonka fragmentaariset kirjoitustavat ovat vaikuttaneet nuorten vamiuksiin ymmärtää pidempiä tekstejä ja hahmottaa tekstilajien eroja.

Sosiaalista mediaa syytetään paljosta, mutta en usko, että tässäkään tapauksessa se on ongelman ydin. Sen sijaan luulen ongelman liittyvän siihen, että osa nuorista ei altistu välttämättä enää juurikaan muille teksteille kuin someviesteille. Ja tämän luulen taas liittyvän rakenteelliseen eriarvoistumiseen ja osattomuuteen.

Artikkelissa esiintyvien asiantuntijoiden mukaan lukutaidossa on tapahtunut eriarvoistumiskehitystä, ja ääripäät ovat jo kaukana toisistaan: parhaat ovat entistä parempia ja samaan aikaan heikoimpien lukijoiden ja kirjoittajien taidot heikentyvät entisestään.

Kehitys muistuttaa eriarvoistumiskehitystä yhteiskunnassa laajemminkin: esimerkiksi huono-osaiset jäävät sivuun yhteiskunnallisesta kehityksestä, mikä syventää heidän huono-osaisuuttaan (ks. esim. Ohisalo, Laihiala & Saari 2015: 437).

kazuend-71543

Jäin pohtimaan HS:n jutun luettuani, onkohan heikon lukutaidon kanssa kamppailevien nuorten historiassa ollut myös muita kehityskulkuja, jotka ovat syrjäyttäneet heitä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Huono-osaisuuden on todettu siirtyvän sukupolvelta toiselle (ks. esim. THL.fi 2016): esimerkiksi vanhempien koulutustaso ja sosioekonominen asema määrittelevät heidän lastensa kouluttautumista.

Voivatko esimerkiksi heikot sosioekonomiset lähtökohdat tai aiemmissa sukupolvissa alkanut syrjäytymiskehitys vaikuttaa siihen, että nuoret eivät ole elämänsä aikana altistuneet erilaisille teksteille? Voiko olla, että heidän vanhemmillaan ei ole ollut ymmärrystä tai voimavaroja antaa heille riittäviä tekstitaitoja, joita koulussa voitaisiin vahvistaa?

Tällöin nuoret saattavat altistua teksteille vapaa-ajallaan lähinnä sosiaalisessa mediassa, mikä heikentää heidän funktionaalista lukutaitoaan ja sitä kautta osallisuuttaan yhteiskunnassa.

aleksi-tappura-669

Syrjäytymisen ehkäisemisessä ja osallisuuden vahvistamisessa suositellaan usein eri viranomaisten ja palveluntarjoajien yhteistyötä (ks. esim. Eduskunta 2013). Voisiko palvelujärjestelmää kehittää myös peruskoulun suuntaan ja (äidinkielen)opettajien ja sosiaalipalveluiden yhteistyötä vahvistaa entisestään, jotta luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten joukko ei ainakaan kasva?

Ainakaan yksin äikänopejen niskoille en tällaisen huolestuttavan kehityksen pysäyttämistä sälyttäisi.

Aiempia ajatuksiani siitä, miten sosiaalinen media vaikuttaa suomen kieleen:
Nyt.fi 30.6.2016
Yle 23.10.2015
Nyt.fi 2.10.2014

Kolme ajatusta: miksi viestintää ei arvosteta organisaatiossa?

”Siis onhan tämä taloushallinto nyt ihan eri tavalla tärkeää kuin esimerkiksi viestintä.”

Näin sain kuulla erään yhdistyksen vastuuhenkilöiden kokouksessa, jossa pohdittiin osanottajien vastuita ja sitä, mihin tulevaisuudessa kannattaa panostaa.

Viestinnästä vastanneena koin, että sain naamalleni märän ja likaisen rätin. Toisaalta lausahdus ei yllättänyt mitenkään erityisesti.

Vaikka monessa organisaatiossa jo ymmärretään, että viestinnän tulee olla (liike)toiminnan ytimessä, monilla on ajattelutavoissaan vielä paljon fiksailtavaa. Jäinkin miettimään, mistä tällaiset kommentit kumpuavat.

Alla ajatuksiani:

1. Viestinnän merkitys tukitoimintona ymmärretään väärin.

Monissa organisaatioissa viestintä on tuki- tai palvelutoiminto. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että viestintätiimiläiset odottaisivat puhelin kourassa juttupyyntöjä tai käyttäisivät työaikansa tiedotteisiin, joiden sisältö kiinnostaa vain organisaation työntekijöitä itseään, jos heitäkään.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka viestintä olisi tukitoiminto, sillä on olennainen merkitys organisaation strategisten tavoitteiden toteutumisessa.

Väärin ymmärretty tehtävä näkyy esimerkiksi siinä, että viestinnän osaaja otetaan mukaan prosesseihin ja suunnitteluun liian myöhään, jolloin viestinnästä on vaikeaa saada tavoitteellista ja tehokasta.

Kyse voi olla myös siitä, että viestintätiimi ei itse välttämättä suunnittele toimintaansa strategisesta näkökulmasta. Vaatii aika paljon pokkaa, jotta uskaltaa sanoa ei triviaaleimmille pyynnöille, joilla ei välttämättä ole organisaation tavoitteiden kannalta merkitystä.

Pahimmassa tapauksessa viestintätiimi puuhastelee poteroissaan omien pienten hommiensa parissa eikä ota selvää siitä, miten se voisi tukea organisaatiota saavuttamaan tavoitteensa.

Siitä, nähdäänkö viestintä ydin- vai tukitoimintona, on monia mielipiteitä. Oikeaa vastausta tuskin löytyy, vaan viestinnän rooli kannattanee määritellä suhteessa organisaation tavoitteisiin ja yrityskulttuuriin.

Se, että viestintä määritellään ydintoiminnoksi, voi joissain tapauksissa auttaa hyödyntämään sitä tehokkaammin strategisessa tekemisessä.

2. Organisaatioviestintä nähdään tiedottamisena.

Toinen syy yllä olevien kaltaisille käsityksille voi olla se, että viestinnän kenttä ja työnkuva nähdään varsin kapeana: viestinnän ajatellaan olevan tiedottamista.

Kanavien moninaistuminen on toki vienyt viestinnän roolia poispäin yksisuuntaisesta tiedottamisesta. Mutta kyse ei mielestäni ole vain kanavista vaan tehtävän muutoksesta laajemmin: Voisiko viestinnän työ olla yhä vahvemmin yhteiskunnan ja maailman muutosten nuuskimista? Voisiko sen tehtävänä olla seurata, mitkä ovat ne tulevaisuuden isot ulostulot, joita organisaation kannattaa tehdä, jotta se tarjoaa myös tulevaisuudessa arvoa asiakkailleen ja vahvistaa profiiliaan?

Viestintä siis osallistuu organisaation visiotyöhön eikä vain toteuta johdon ennalta määrittelemiä tavoitteita.

3. Viestinnän ei ajatella vaativan erityistä asiantuntemusta.

Olen viisivuotisen viestinnän alan urani aikana joutunut avaamaan aika paljon sitä, mitä kaikkea työhöni kuuluu ja millaista osaamista siinä tarvitaan.

Viestinnän näkyvimmät tuotokset, kuten tiedotteet ja somepäivitykset, ovat teksteinä tuttuja myös muille organisaatiossa työskenteleville.

Ehkä siksi joku saattaa luulla, että viestinnän työ koostuu ainoastaan tästä näkyvästä osasta ja uskoo, että kyllähän hän voisi tuon työn itsekin tehdä.

Niin turhauttavalta kuin se voikin joskus tuntua, mielestäni on tärkeää, että viestinnän ammattilaiset kertovat aktiivisesti, mitä heidän työnsä oikeastaan tarkoittaa, jotta alaa koskevat käsitykset muuttuvat.

Ehkä joskus ollaan tilanteessa, jossa alussa siteeraamani kaltaiset kommentit ovat unohdettua muinaishistoriaa.

PS! Aiheesta on muuten hyvä teksti Viestijöiden blogissa: ”Viestinnän suunnittelu, kehittäminen ja strategisointi muokkaavat vahvasti yrityksen liiketoimintaa ja tulosta. Tapa, jolla viestimme, muuttaa sitä todellisuutta, missä elämme.”

 

Pankkiasiointia makkara kädessä – pop-upin uudet merkitykset

Olemme avanneet pop-up-myymälän Helsinkiin!
Ravintolapäivänä kadut täyttyvät pop-up-ravintoloista.
Tapahtumassa esiintyi myös pop-up-bändi.

Pop-up (tai pop up) on tullut jäädäkseen Suomen kieleen ja kulttuuriin (muuallekin kuin keskusteluihin tietokoneen ponnahdusikkunoiden ärsyttävyydestä). Facebookiin kilahtaa kutsuja pop-up-tapahtumiin lähes viikottain. Olen jopa saanut sähköpostiini pankiltani kutsun tulla asioimaan firman uuteen pop-up-konttoriin.

Pop-upista kirjoitettiin kielenhuollon tiedotuslehdessä Kielikellossa jo kuutisen vuotta sitten, vuonna 2011. Tekstissä todetaan, että ilmaus rantautui suomeen suurin piirtein vuonna 2009, kun tiedotusvälineet kertoivat Lontoon tilapäisistä ravintoloista.

Ilmauksessa keskeistä onkin Kielikellon mukaan tilapäisyyden merkitys: ”Kuvaavinta pop-up-ravintoloille on kuitenkin niiden väliaikaisuus, ja ravintoloita onkin meillä kutsuttu tilapäis- tai väliaikaisravintoloiksi.” Lisäksi ilmaukseen liittyy olennaisena osana design ja taide.

Vuoden 2011 jälkeen pop-upin käyttöyhteys ja sitä kautta merkitys tuntuu laajentuneen kahteen suuntaan.

Ensinnäkin pop-up-etuliite saatetaan lisätä sellaistenkin tapahtumien tai projektien nimien eteen, jotka ovat joka tapauksessa tilapäisiä tai väliaikaisia:

1. Tervetuloa hyvinvoinnin pop-up-päivään! Ota hetki aikaa itsellesi.
2. Tässä pop-up-ryhmässä voit ehdottaa ja järjestää yhteistä vapaa-ajan tekemistä työryhmällemme!
3. Tuotamme pop-up-tapahtumia avaimet käteen -periaatteella.

Pop-up ei tuo tällaisiin nimiin tai nimityksiin tilapäisyyden merkitystä. Esimerkiksi tapahtumathan harvoin ovat pysyvää toimintaa, vaan niillä on määritelty alku ja loppu.

Kyse on oltava jostain muusta.

Viittaakohan pop-up pikemminkin johonkin epäviralliseen toimintaan, kuten toisessa esimerkissä? Ensimmäisessä esimerkissä saatetaan puolestaan kutsua osallistujia irrottautumaan pop-upmaisesti arjestaan: osallistujilla on mahdollisuus keskittyä itseensä vähintäänkin tilapäisesti, jos jatkuva arjen hyvinvoinnista huolehtiminen tuntuu vaivalloiselta.

Toiseksi ilmauksen käyttöala on laajentunut: pop-upia ei käytetä enää ainoastaan designin ja taiteen aloilla, vaan ilmaus on levinnyt myös luovien alojen ulkopuolelle, esimerkiksi talouteen.

Pop-up tuntuukin olevan lähes kaikenlaisten organisaatioiden tapa brändätä toimintaansa kiinnostavammaksi, spontaanimmaksi ja nuorekkaammaksi.

Esimerkiksi pankin kutsussa minua ei houkuteltu pop-up-konttoriin ainoastaan hoitamaan asuntolaina-asioitani, vaan kerrankin minulla oli mahdollisuus tehdä se ”ilman otsaryppyjä”, paikallisen makkaratehtaan herkkuja DJ:n rytmien tahdissa nautiskellen.

Ehkä pop-upin ydin onkin siinä, että se hämärtää institutionaalisen ja arkisen toiminnan rajaa ja sitä kautta tekee ihmisten arjesta kaikkine kuivakoine asiointitilanteineen hieman nautinnollisempaa.

Muutos muuttaa maailmaa ja muita Twitter-latteuksia

Twitteristä näkee heti, milloin Suomessa on meneillään bisnes- tai digitalist-alan tapahtuma. Ainakin oma feedini täyttyy tämänkaltaisista päivityksistä, joissa usein siteerataan tapahtuman puhujia:

Maailmassa ei ole muuta pysyvää kuin muutos.
Digitalisaatio muuttaa liiketoimintaa.
Kun asenne on kohdillaan, syntyy tulosta.
Parasta mahdollista markkinointia on tuotteen ja asiakaskokemuksen kehittäminen.
Asiakkaan huomioiminen on uusi musta.
Ole erilainen, ajattele isosti ja toteuta omaa strategiaasi.
Elämme maailmassa, jossa mobiili ratkaisee.
Sisältö on kuningas.

Ylimalkaista, eikö? Itse puheenvuoro on saattanut olla hyvinkin oivaltava ja käytännönläheinen, mutta kun siitä erottaa yksittäisen ajatuksen ja tiivistää sen 140 merkkiin, lopputuloksena on lukijoille jo ennalta tuttu pointti ja latteus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Latteaa vaikutelmaa korostaa entisestään se, että kymmenet tai sadat käyttäjät twiittaavat saman ajatuksen samaan aikaan. Tällaisia twiittejä myös ironisoidaan, eli ne herättävät reaktioita. Esimerkiksi Antti Arnkil twiittasi tänään näin:

Internet tulee edelleen muuttamaan maailmaa, ja innovaatiot luovat mahdollisuuksia liiketoiminnalle. #NBForum2016

Olen miettinyt, mikä tällaisten tapahtumatwiittien funktio on? Mitä ne oikeastaan antavat kirjoittajalle ja lukijalle? Eikö kannattaisi vain keskittyä puheen seuraamiseen ja tehdä kiinnostavimmista ajatuksista jälkikäteen vaikkapa blogiteksti?

photo-1452729993845-01c294f3f913.jpeg

Livetwiittailen itsekin satunnaisesti esimerkiksi digitalist-seminaareissa. Käytän niissä Twitteriä ikään kuin muistiinpanojen tekemiseen. Olen halunnut harjoitella sanottavan tiivistämistä, ja lisäksi olen ajatellut, että parhaimmillaan joku toinenkin voi saada muistiinpanoistani ajatuksia ja ideoita. Käytännössä twiiteistäni ovat kuitenkin tykänneet ja niitä ovat jakaneet ennen muuta ne, jotka ovat itsekin olleet paikalla ja kuulleet koko puheenvuoron. Voi siis olla, että ulkopuoliset lukijat eivät ole saaneet ajatuksesta kiinni, koska he eivät tunne kontekstia. Ehkäpä yksi funktio onkin ryhmähengen nostatus myös somen puolella ja puheenvuorojen fiilistely osallistujien kesken.

Lisäksi uskon, että tällaisella livetwiittailulla on jonkinlaisia yhtymäkohtia oman asiantuntijuuden tai ns. henkilöbrändin rakentamiseen. Twiittailemalla kirjoittaja halunnee viestittää, että hän on yksi niistä tyypeistä, jotka käyvät tällaisissa tapahtumissa ja jotka ovat tämän alan asiantuntijoita. Twiittailu toimii siis oman itsen kategorisoinnin keinona. Tätä tulkintaa tukevat päivitykset, joissa kirjoittaja antaa ymmärtää, että hän ei tällä kertaa päässyt tapahtumaan mutta kuuluu silti siihen skeneen, joka näissä tapahtumissa käy:

Harmillista, että #NBForum jäi väliin tänä vuonna. Ehkäpä ensi vuonna?

Ehkä tällaisissa itsestäänselvyyksiä toistelevissa twiiteissä se sisältö ei olekaan se kuningas. Toisaalta se ei haittaa: päivitykset osoittavat, että sosiaalisen median keskusteluissa luodaan sosiaalisia merkityksiä ja tyypittelyitä sekä rakennetaan identiteettejä ja tyylejä aivan kuten muissakin arjen vuorovaikutustilanteissa.